Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Langley ostaa DruckChemie-yhtiön

17.11.2014 09:13Uutiset » Toimiala

Brittiläinen teollisuusyhtiö Langley laajentaa painamiseen liittyvää toimintaansa. Langley ostaa saksalaisen painokemikaaleihin erikoistuneen DruckChemie-yhtiön. Kauppa odottaa vielä kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

DruckChemien omistanut holdingyhtiö meni konkurssiin syyskuussa. Langleyn tiedotteen mukaan DruckChemie tuotanto-ja myyntiyhtiön liikevaihto on noin 75 miljoonaa euroa ja henkilökunnan määrä 300. Yhtiön on ollut Euroopan johtavia painoalan kemikaalien valmistajia. Se ei ole kuitenkaan valmistanut painovärejä.

Langley tuli painoalalle tammikuussa 2012 ostamalla saksalaisen painokonevalmistaja Manroland Sheetfedin. Tiedotteen mukaan uusi ostos on hyvä lisä Manrolandin toiminnalle ja osoittaa yhtiön sitoutumista toimialaan. Langley on tehnyt lukuisia yrityskauppoja kahden viime vuosikymmenen aikana ja nostanut liikevaihtonsa lähes miljardiin euroon. Yhtiöllä on 4 000 työntekijää ja toimintaa 70 maassa.

Kuva: DruckChemie.

Share: