Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kustantamo Gaudeamus Helsingin yliopistolle

17.12.2015 08:45Uutiset » Toimiala
Kuva Gaudeamus.
Kuva Gaudeamus.

Tiede- ja tietokustantamo Gaudeamus siirtyy Helsingin yliopiston omistukseen 1.1.2016. Yrityksen koko osakekanta siirtyi uudelle omistajalle 16.12. Henkilöstö jatkaa tehtävissään vanhoina työntekijöinä.

Aiemmin osana HYY Yhtymää toiminut Gaudeamus julkaisee tieto- ja tiedekirjallisuutta: yleisiä tietokirjoja, tutkimuskirjallisuutta, oppikirjoja, ammattikirjallisuutta sekä yhteiskunnallisia puheenvuoroja. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistama HYY Yhtymä pyrkii tiedotteen mukaan virtaviivaistamaan toimintaansa ja toisaalta takaamaan kaupan avulla kirjakustantamon tulevaisuuden.

– Gaudeamus ja Helsingin yliopisto ovat kumpikin alansa johtavia toimijoita. Kotimaisen tietokirjallisuuden julkaiseminen onkin yliopistolle kansallinen kunniatehtävä. Tulevaisuudessa voimme yhdessä merkittävästi uudistaa tieteen sähköisiä julkaisukanavia, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola.

Ennen osakekauppaa Helsingin yliopisto omisti Gaudeamuksesta 8,3 %. Yhtiön liikevaihto oli noin miljoona euroa vuonna 2014. Henkilökuntaa oli 9.

Share: