Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kustannusyhtiö Moreeni Otavalle

4.12.2014 09:05Uutiset » Toimiala

Otava ostaa osake-enemmistön Kustannusosakeyhtiö Moreenista Mikko ja Sari Vartiaiselta 1.1.2015. Moreeni on vuonna 2009 perustettu tietokirjoja julkaiseva kustantamo, joka keskittyy lähinnä käsityö- ja kädentaidon kirjoihin.

Moreenin kirjankustannustoiminta jatkuu tiedotteen mukaan Moreenin nimellä. Yhtiön kaksi työntekijää, kustannuspäällikkö Anna Rantanen ja kustannustoimittaja Päivi Ylöstalo, jatkavat Moreenin palveluksessa. Yhtiön liikevaihto oli 0,8 milj. euroa vuonna 2013.

– Yrityskauppa on osa Otavan strategiaa, jossa haemme kasvua nykyistä kustannusohjelmaamme täydentävällä toiminnalla, kertoo Otavan toimitusjohtaja Pasi Vainio.

– Moreenin liittyminen osaksi Otava-konsernia auttaa kustantamoa keskittymään vahvimpiin kustannusalueisiinsa. Kauppa takaa Moreenin kirjoille ja kirjailijoille entistä paremman näkyvyyden jälleenmyyjien valikoimissa ja mediassa, Moreenin toimitusjohtaja Mikko Vartiainen sanoo.

Kuva: Moreenin kustantama kirja.

Share: