Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kustannustuen kolmas hakukierros alkamassa

5.3.2021 08:34Uutiset » Toimiala

Hallitus päätti torstaina 4.3. yritysten kustannustuen kolmannen hakukierroksen käynnistämisestä. Kustannustuen tavoitteena on edelleen tukea yrityksiä koronaviruksen aiheuttamassa vaikeassa taloustilanteessa. Hallitus ehdottaa kustannustukilakiin nyt muutoksia, joilla tukea voitaisiin myöntää entistä joustavammin erityisesti yksinyrittäjille ja pienyrityksille.

Valtiokonttori voisi Työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan avata haun yrityksille ja yksinyrittäjille huhtikuun loppupuolella. Tuen perusperiaatteet säilyisivät ennallaan.

– Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee parhaillaan kiireisesti tukimallia kohtuullisesta korvauksesta yrityksille, joihin uudet maaliskuussa ilmoitetut sulkutoimenpiteet kohdistuvat. Nyt annettu hallituksen esitys kustannustuen kolmannesta hakukierroksesta kohdentuu näitä maaliskuun sulkutoimia edeltävään yritystoimintaan, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Kustannustuen kolmas hakukierros olisi tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on koronapandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia tukikaudella 1.11.2020–28.2.2021, kun sitä verrataan vastaavaan ajankohtaan vuosina 2019–2020.

Kaikkien toimialojen yritykset voivat hakea kustannustukea. Valtioneuvosto antaa myöhemmin asetuksen toimialoista, jotka voivat hakea tukea ilman lisäperusteluja. Jos yritys ei kuulu asetuksessa määriteltyyn toimialaan, sen on perusteltava erikseen tuen tarve ja liikevaihdon lasku koronan takia. Asetuksessa ovat ne toimialat, joiden liikevaihto on laskenut vähintään 10 prosenttia tukikaudella.

Tuen enimmäismäärä kasvaa, mikä vastaa erityisesti isojen yritysten tarpeisiin. Yritys voisi saada tukea miljoona euroa, kun aiemmilla hakukierroksilla yläraja on ollut 500 000 euroa.

Lisätietoja kustannustuesta TEM:n sivuilta.

Share: