Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kuluttaja ei tunne median ympäristövaikutuksia

30.1.2014 08:55Uutiset » Toimiala

Medioiden käyttö on kasvanut ja muuttunut rajusti, mutta medioiden ympäristövaikutuksia ei yleisesti tunneta. Erilaisten mediasisältöjen jakelu voi tapahtua lukuisia sähköisiä ja painettuja kanavia pitkin, mikä hankaloittaa osaltaan vaikutusten arviointia. Etenkin tiedonsiirron, tietoverkkojen ja sähköisten sisältöjen ympäristövaikutuksista on tarjolla vain vähän mitattua tietoa VTT:n tutkimuksen mukaan.

VTT:n tutkimuksen mukaan sähköisen ja painetun median ympäristövaikutukset muodostuvat useassa eri elinkaaren vaiheessa, joista monet ovat kuluttajille näkymättömiä. Kokonaisvaltaista, luotettavaa tietoa median ympäristövaikutuksista on vaikea saada. Kuluttajat toivovat kuitenkin yksinkertaisia ohjeita sekä perustietoa omien valintojensa ympäristövaikutuksista. Kokonaisvaltaisen tiedon saaminen median ympäristövaikutuksista edellyttää alan toimijoiden aktivoitumista vaikutusten selvittämisessä.

Median ympäristövaikutukset syntyvät pääasiassa neljää kautta: tuotteen ja laitteen elinkaaren aikana, sisällön tuotannossa, sisällön jakelussa sekä käyttövaiheessa. Ympäristövaikutusten osalta käyttövaiheen merkitys korostuu sitä enemmän, mitä suuremmasta ja pitkäikäisemmästä päätelaitteesta on kyse. Painetun median ympäristövaikutukset syntyvät pääasiassa tuotteen valmistus- ja kierrätys- tai hävitysvaiheessa.

Share: