KPO ostaa Keski-Pohjanmaan Kirjapainon kiinteistön

Osuuskauppa KPO on ostanut Keski-Pohjanmaan Kirjapainon Kokkolan Kosilassa olevan tontin ja sillä olevan rakennuksen. Tehdyn sopimuksen mukaan Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj jatkaa tiloissa vuokralaisena toistaiseksi. Osapuolet eivät julkista kauppasummaa.

KPO pyrkii turvaamaan kaupalla Kokkolan Prismakeskuksen kehittämisedellytykset.

– Olemme tyytyväisiä syntyneeseen kauppaan.Nyt tehty ratkaisu tähtää pitkälle tulevaisuuteen. Se antaa mahdollisuuden kehittää asiakasomistajien palveluja Kokkolan keskustassa ilman tarvetta muuttaa kauemmas, toteaa KPO:n toimitusjohtaja Arttu Laine.

– Keskipohjanmaa-lehdellä on tavoitteena siirtyä ydinkeskustaan lähelle ihmisvirtoja. Painopuolella sanomalehtikone ylittää kymmenen vuoden iän ja vaatii joko uusimista tai laajempaa huoltoa. Painolta puuttuu edelleen paperivarasto. Kauppa mahdollistaa kokonaan uuden nykytarpeita vastaavan painohallin rakentamisen. Myös pääosa konekannasta on tarkoitus uusia samassa yhteydessä. Muutokset on tavoitteena toteuttaa 2-3 vuoden kuluessa, kertoo toimitusjohtaja Eino Laukka Keski-Pohjanmaan Kirjapainosta.

Jaa kaverille

Lataa Lisää
23.04.2026

-

23.04.2026

Tuusula

23.04.2026

-

23.04.2026

Helsinki

07.05.2026

-

13.05.2026

Düsseldorf, Saksa

Avoimet työpaikat

Eduskunta

Helsinki

Ricoh Finland Oy

Tampere

Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!

Hae sivustolta

Tilaa uutiskirje

Tilaa Print&Median uutiskirje ja Rekrykanavan avoimet työpaikat sähköpostiisi



Lähetä juttuvinkki

Teemme ammattilehteä teille, tärkeät lukijamme. Haluammekin herkällä korvalla kuulla lehden sisällöstä.

Mistä aiheesta, henkilöstä tai ilmiöstä haluaisit kuulla? Onko sinulla meille valmiina juttuvinkki? Kerro siitä meille!