Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

KPK Yhtiöt ostaa Suomalainen Lehtipaino -konsernin

19.1.2021 08:08Uutiset » Toimiala
Suomalainen Lehtipaino painaa sanomalehtiä Kajaanissa. Kuvassa Jussi Talvi. Kuva: DCOS.

Mediayhtiö KPK Yhtiöt Oyj laajenee yrityskaupan seurauksena. Yhtiö ostaa Suomalainen Lehtipaino Oy:n (SLP) osake-enemmistön. SLP on kajaanilainen perheyritys, jonka pääomistaja on Tenna Talvi-Pietarila. SLP:n liiketoimintoja ovat julkaiseminen, paino sekä jakelu ja pääasiallisia toiminta-alueita Kainuu ja Lappi. Kauppa tulee voimaan maaliskuun alussa.

KPK Yhtiöt -konserni on yrityskaupan jälkeen Suomen toiseksi suurin paikallismediatalo. Kaupan jälkeen konserni julkaisee yhteensä 16:ta paikallislehteä, kahdeksaa kaupunkilehteä, kahta maakuntalehteä ja yksittäisiä matkailulehtiä. Konsernin liikevaihto tulee olemaan noin 45 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 420 ihmistä.

KPK Yhtiöiden toimitusjohtajan Mikko Luoman mukaan kauppa vahvistaa yhtiötä tilanteessa, jossa media-alan rakenteet ovat muutoksessa.

– On tärkeää, että vahvoja kaupallisen median toimijoita syntyy myös suurten keskittymien ulkopuolelle. Tässä omistusjärjestelyssä kahden mediayrityksen pääliiketoiminnot kohtaavat täydellisesti, mikä tuottaa merkittäviä hyötyjä niin julkaisuissa, painotoiminnassa kuin jakelussakin. Maantieteellisesti päällekkäisyyksiä ei ole, vaan yritysten toimialueet täydentävät toisiaan, Luoma sanoo.

SLP:n pääomistaja Tenna Talvi-Pietarilan mukaan SLP on media-alan murroksesta huolimatta pystynyt kasvattamaan konsernista merkittävän toimijan Suomen mediakentässä.

KPK Yhtiöt -konsernin uusia lehtiä ovat maakuntalehti Kainuun Sanomat, paikallislehdet Sotkamo-lehti, Kuhmolainen, Ylä-Kainuu, Enontekiön Sanomat, Kittilälehti, Luoteis-Lappi, Meän Tornionlaakso, Sompio ja Inarilainen sekä kaupunkilehdet Koti-Kajaani, Koillismaan Uutiset, Koti-Lappi ja Kotikulmilta.

Toimintaan ei yrityskaupan yhteydessä ole tulossa välittömiä muutoksia. Kaikki julkaisut ovat Mikko Luoman mukaan vahvasti kiinnittyneitä paikalliseen lukijakuntaan ja elinkeinoelämään. Kajaanissa toimiva sanomalehtipaino on teknisesti hyvässä kunnossa, ja sillä on vakiintunut asiakaskuntansa. Viime vuosina SLP on onnistuneesti laajentanut omaa jakelutoimintaansa. Lisäksi KPK ja SLP ovat kasvavan Jakeluyhtiö Suomen osakkaita.

Share: