Koulukonsepti voitti Grafian Vuoden Huiput

20.4.2018 10:00Uutiset » Toimiala
HEI Schools on suomalaiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuva tuote- ja palvelukonsepti.

Vuoden Huiput -kilpailun pääpalkinnon eli Grand Prix’n sai HEI Schools -konsepti. Ylituomari Samu-Jussi Koski valitsi parhaaksi ”koulujen Ikean”, joka voitti myös Kultahuippu-palkinnot kahdessa sarjassa.

Yhteiskunnallisesti merkittävät, rohkeat ja luovat markkinointi- ja designteot nousivat jälleen Grafian Vuoden Huiput -kilpailun parhaimmistoon. Palkituissa oli kattava joukko suuria ja pieniä toimistoja. Eniten huippuja toimistoista sai TBWA.

Ylituomarina toiminut Samu-Jussi Koski kannusti kilpailun parhaimmistoa etsittäessä kiinnittämään huomiota vilpittömyyteen ja aitoon omaan sanomaan.

– Tämän kilpailun parhaissa töissä näkyy juuri tämä vilpittömyys. Joissain sarjoissa voittajaksi nousivat nimenomaan vahvasti arvopohjaiset teot tai viestit. Toisissa vaikutuksen teki simppeli, oikea oma ääni. Yhteistä parhaille oli: ne osuivat sydämeen, oikeasti.

Kosken mukaan kaikkien sarjojen voittajista HEI Schools nousi esiin paitsi raikkautensa ja harkitun, ammattimaisen kokonaisuutensa vuoksi myös siksi, että tuotteen takana on oikeasti viisas ja innovatiivinen idea. ”Koulujen Ikea”, palvelumuotoilukonseptin rakentaminen suomalaisen varhaiskasvatusosaamisen ja -tutkimuksen päälle, on hieno ajatus jo itsessään, mutta erityisen ilahduttavan konseptista tekee sen loppuun asti viety palvelumuotoilu ja oma ääni, Koski toteaa.

HEI Schools on suomalaiseen varhaiskasvatussuunnitelmaan perustuva tuote- ja palvelukonsepti. Tavoitteena on tuoda laadukas varhaiskasvatus niin monen lapsen saataville maailmassa kuin mahdollista.

Kaikki kilpailun palkitut työt löytyvät osoitteesta www.vuodenhuiput.fi kohdasta Tulokset

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone