Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Koulujen suurkampanja innosti lukemaan

24.6.2019 09:03Uutiset » Toimiala
Tuure Boelius ja tuottaja Petra Forstén kampanjan tilaisuudessa Keskustakirjasto Oodissa. Kuva Lukukeskus/Otto Helkama.

Lukuliike koulussa -kampanjalla lisättiin lukuintoa kouluissa valtakunnallisesti. Lukukeskuksen toteuttama kampanja loi palautteiden perusteella lukemisen ympärille innostavan ilmapiirin, joka tarttui tuhansiin lapsiin ja nuoriin. Tapahtumia, vierailuja ja työpajoja järjestettiin 200 koulussa eri puolilla Suomea Paraisilta Sodankylään.

Koulut panostavat lukemisen edistämiseen innovatiivisella ja luovalla tavalla. Koulujen toimintaa ja toimivia konsepteja lukemaan innostamiseksi pitäisi Lukukeskuksen mukaan hyödyntää laajemmin ja järjestelmällisemmin mahdollisimman suuren joukon hyväksi.

Samaan aikaan monien opettajien huoli on, että suomalaiset koululaiset eivät lue vapaaehtoisesti mitään. Oppilaat välttelevät lukemista ja koulussa luettavaksi tarkoitetut kirjat jäävät nykyään yhä useammalta oppilaalta lukematta joko osittain tai kokonaan. Lukemisen vastaiset asenteet korostuvat kaveriporukoissa, joissa lukeminen nähdään ”nössöjen” juttuna. Lukeminen on vapaa-ajanviettotapana alkanut menettää entistä merkitystään, ja opettajat kaipaavat vinkkejä siihen, miten lapset ja nuoret saataisiin innostettua hetkeksi pois ruudun äärestä ja tarttumaan kirjoihin.

Lukuliike koulussa -kampanjan tavoitteena oli saada näkyvyyttä lukemiselle ja opettajien sekä muiden ammattilaisten työlle, motivoida lapsia lukemaan ja luoda pysyviä rakenteita lukemisen tueksi. Kampanjalla tavoitettiin laajaa näkyvyyttä ja saavutettavuutta ja saatiin aikaan positiivista muutosta asenteissa lukemista kohtaan koulussa ja vapaa-aikana.

Share: