Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kotimaisen median arvostus ennätyslukemissa

14.11.2018 08:38Uutiset » Toimiala
Suomalaiset kannattavat vahvasti media-alan elinvoimaa tukevia uudistuksia, joita toimiala tavoittelee seuraavaan hallitusohjelmaan, Jukka Holmberg toteaa. Kuva: Medialiitto.

Vastuullisen kotimaisen median yhteiskunnallinen merkitys ymmärretään entistä paremmin, sanoo Medialiiton toimitusjohtaja Jukka Holmberg. Kotimaisen median arvostus on kokonaisuutena ennätyslukemissa uuden tutkimuksen mukaan.

Käytännössä kaikki suomalaiset (96 prosenttia) pitävät tärkeänä sitä, että Suomessa säilyy vahva ja monipuolinen, suomalaisia sisältöjä tuottava mediatarjonta. Osuus on noussut yhdeksän prosenttiyksikköä kahden vuoden takaisesta mittauksesta.

Kotimaisen median arvostus on kokonaisuutena ennätyslukemissa. Mielipidekyselyssä 86 prosenttia vastaajista kertoo arvostavansa kotimaisten mediayritysten tuottamia sisältöjä paljon tai erittäin paljon. Osuus on yhdeksän prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisessä mittauksessa vuonna 2016.

Arvostus on kasvanut kaikissa ikäryhmissä merkittävästi eli 6–15 prosenttiyksikköä. Eniten arvostus on lisääntynyt ikäryhmässä 18–24-vuotiaat. Huomion arvoista on, että Ei osaa sanoa -vastausten osuus on pudonnut viidestä prosentista yhteen prosenttiin, eli suomalaiset ovat entistä varmempia mielipiteestään.

– Tulokset kertovat siitä, että vastuullisen kotimaisen median yhteiskunnallinen merkitys ymmärretään entistä paremmin. Ihmiset ovat joutuneet pohtimaan, mihin voi luottaa, kun verkossa leviää myös harhaanjohtavia ja valheellisia sisältöjä vailla vastuunkantajia. Luottamus on ansaittu ajan mittaan eikä se säily ilman koko alan ja yhteiskunnan päättäväisiä toimia, Holmberg kommentoi.

IROResearch Oy selvitti suomalaisten mielipiteitä sanomalehdistä, aikakauslehdistä, kirjoista ja oppimateriaaleista sekä tv- ja radiotoiminnasta Medialiiton toimeksiannosta. Tutkimukseen haastateltiin tuhatta suomalaista niin, että otos edustaa luotettavasti 18–79-vuotiasta väestöä. Tiedonkeruu toteutettiin osana IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimusta marraskuussa 2018.

Share: