Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Koska alamäki kääntyy?

26.11.2009 01:00Uutiset » Toimiala

Turun kauppakorkeakoulun Mediaryhmä selvitti Kirjapainoteollisuuden
Työantajaliitto KTT ry:n jäsenyritysten taloudellisen tilan
kehittymistä vuonna 2008 ja vertasi sitä aikaisempien vuosien
kehitykseen toteuttamalla julkaisun KTT ry:n taloustilasto 2008. Tutkimus toi esiin, että alamäki alkoi jo vuonna 2008.

Kirjapainoteollisuuden Työnantajaliiton jäsenyritysten talouden kehitys vuonna 2008 oli synkkä. Jäsenyritysten kasvu pysähtyi ja samalla niiden kannattavuus heikkeni selvästi. Yritysten vakavaraisuus ja henkilötuottavuus säilyivät kuitenkin suunnilleen edellisvuoden tasolla.

– Vuoden 2007 hyvä kehitys osoittautui käännepisteeksi, sillä vuonna 2009 ei kirjapainojen alamäelle ole vielä nähtävissä loppua, toteaa tutkija Veijo Pönni.

Vertailussa oli mukana 137 pientä ja keskisuurta yritystä. Näistä valtaosa (80 %) oli kirjapainoja, lopun viidesosan ollessa painamista palvelevia yrityksiä.

– Vuoden 2008 tulos oli yllättävän huono graafisella alalla, toteaa KTT:n puheenjohtaja Lauri Tuovinen, Offsetpaino L. Tuovinen Ky:n toimitusjohtaja.
– Lisää negatiivisia uutisia tuli kannattavuuden puolelta, tutkimuksen mukaan vain vajaassa puolessa jäsenyrityksistämme kustannusrakenne mahdollistaa kannattavan toiminnan.

Vuonna 2008 keskimääräinen kannattavuus heikkeni selvästi, käyttökateprosentin mediaanin laskiessa edellisvuoden 10,9 prosentista 7,9 prosenttiin ja nettotulosprosentin mediaanin laskiessa 3,2 prosentista 1,4 prosenttiin. Vakavaraisuudessa ei sen sijaan tapahtunut suuria muutoksia. Mediaaniyritysten omavaraisuusaste on edelleen tyydyttävällä tasolla ollen 33,3 %. Kuitenkin joka kolmannella jäsenyrityksellä on heikko omavaraisuusaste, alle 20 %. Henkilötuottavuus pysyi vuonna 2008 suurin piirtein kahden edellisen vuoden tasolla.

Pienet selviytyvät paremmin

Veijo Pönni näkee kirjapainojen aseman entistä tiukempana, kun ulkomaankaupan supistuminen on lisännyt kotimaista kilpailua jo pitkään ylikapasiteetista kärsineellä alalla. Pönni ei näe ankaran kilpailun karsivan erityisesti pieniä yrityksiä, vaan uskoo niiden pystyvän toimimaan joustavasti muutoksessa.

– Modernien teknologioiden tehokkuus mahdollistaa yhä pienempien painosten kustannustehokkaan toteuttamisen, mikä antaa hyvän mahdollisuuden pienemmille painoille.

Vuoden 2008 tunnusluvut ja talouden heikko kehitys vuonna 2009 antavat osviittaa siitä, että lähivuosina Suomessa tullaan kuitenkin näkemään kirjapainoalan yritysten karsiutumista alkaen kannattavuudeltaan ja vakavaraisuudeltaan heikkoimmasta päästä. Pienpainojen yrittäjien eläköityminen, konekannan vanheneminen ja heikentyvä investointikyky siivittävät pienten ja keskisuurten yritysten poistumaa seuraavan viiden vuoden aikana.

Pönni näkee viestintäalan murroksen vaikutuksen kirjapainoalalle vielä epäselvänä:
– Joka tapauksessa uusien ansaintalogiikoiden löytäminen on merkittävä haaste koko viestintätoimialan tulevaisuudelle.

Lauri Tuovinen näkee tunnelin päässä valoa:
– Vuosi 2010 on jo helpompi tälläkin alalla.
Hän toivookin, että jäsenyrityksissä säilytetään usko itseen ja tulevaisuuteen.

Kirjapainoteollisuuden Työnantajaliitto on pienten ja keskisuurten kirjapainojen ja painamista palvelevien yritysten etujärjestö. Sen tarkoituksena on edistää graafisen teollisuuden, graafisen viestinnän ja muiden graafista teollisuutta palvelevien yritysten välistä yhteistyötä sekä valvoa niiden etuja työnantajina työsuhteissa. Vuonna 2010 liitto täyttää 80 vuotta. Linkki: www.kttl.fi

Share: