Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Koronakriisi kurittaa kirjakauppojakin

14.4.2020 13:39Uutiset » Toimiala
Palapelit, askartelutarvikkeet ja lasten puuhapakkaukset ovat olleet suosittuja kirjakaupoissa. Kuva: Martinex.

Alkuvuonna hyvin alkanut kirjamyynti laski kirjakaupoissa koronan myötä maaliskuussa rajusti. Tammi-maaliskuun aikana kirjamyynti laski suurimmissa kirjakaupoissa ja kirjakauppaketjuissa 6 prosenttia. Maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana myynti laski lähes 30 prosenttia. Huhtikuun alussa lasku on jatkunut, kertoo Kirjakauppaliitto.

Kivijalkaliikkeissä myynti laski maaliskuun kahden viimeisen viikon aikana yli 40 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Pahimmillaan yksittäisissä myymälöissä myynti on laskenut jopa 90 %. Liikkeitä on jouduttu myös sulkemaan. Verkkokauppa on sen sijaan kasvanut huomattavasti.

– Kasvanut verkkokauppa ei kuitenkaan riitä paikkaamaan menetettyä myymälämyyntiä, vaikka myymälät ovatkin ottaneet käyttöön erilaisia toimintamalleja, kuten kotiinkuljetus- ja noutopalveluita, kertoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Kaunokirjallisuus ja palapelit olivat maaliskuussa kirjakaupoissa kysytyimpiä tuotteita.

Kirjakauppojen tilanne on Kirjakauppaliiton mukaan erittäin vakava. Kirjamyynnin voimakas lasku ja kirjakauppaverkoston supistuminen tulee jatkuessaan heijastumaan koko kirja-alaan ja kirjakulttuuriin Suomessa. Kirjakauppojen osuus kirjojen vähittäiskaupasta on edelleen noin 65 %.

– Sopeuttamis- ja kehittämistoimia on kirjakaupoissa viime viikkoina tehty paljon. Valtio on luonut erilaisia tukitoimia ripeästi, mutta suoraa tukea on edelleen tarjolla liian vähän, Karlsson sanoo.

Share: