Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kopiosto uudisti ilmeensä iloiseksi

30.5.2018 08:15Uutiset » Toimiala
Kopioston uusi tunnus ja väripaletti.

Kopiosto täytti 40 vuotta 30.5. ja uudisti ilmeensä iloiseksi. Kopiosto tekee työtä sen eteen, että tekijänoikeuden suojaamien julkaisujen ja audiovisuaalisten teosten vastuullinen käyttö on vaivatonta, ja että luovan alan ammattilaiset saavat heille kuuluvat korvaukset teostensa käytöstä.

Joskus tylsänä ja rajoittavanakin koettua ©-merkkiä tarkastellaan Kopioston uudessa tunnuksessa rohkeasti uudesta näkökulmasta. Kopioston tunnus pohjaa tekijänoikeusmerkkiin, jota on pyöräytetty 90 astetta vasemmalle. Tekijänoikeusmerkin kääntyessä esiin tulee hymy.

– Kopioston ydin näkyy nyt myös meidän ulkoasussamme. Uusi logomme kertoo meidän ydinsanomamme – sen, että tekijänoikeuksien vaaliminen johtaa tyytyväisiin luovan alan ammattilaisiin ja teosten käyttäjiin, kertoo Kopioston toimitusjohtaja Valtteri Niiranen.

Uuden, vahvan tunnuksen lisäksi Kopiosto ottaa ilmeuudistuksessa käyttöön aiempaa laajemman väripaletin. Uuden ilmeen on suunnitellut Jenni Kuokka Hahmo Designista.

– Tunnuksen voima on sen yksinkertaisuudessa. Olen iloinen, että Kopiosto teki näin rohkean valinnan, Kuokka sanoo.

 

Share: