Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Konkarihanke palkittiin innovaatiopalkinnolla

23.9.2010 07:49Uutiset » Toimiala

Innovaatiopalkinto 2010

Art-Print Oy pokkasi Graafinen Teollisuus ry:n toista kertaa myöntämän valtakunnallisen Innovaatio-palkinnon 100 Konkaria -rekrytointihankkeellaan. Art-Print on hankkeen myötä ravistellut voimakkaassa murroksessa olevaa graafista alaa päättämällä palkata myyntijoukkoihinsa 100 kokenutta graafisen alan konkaria, joilla on vielä potkua myyntiin.

Helsingin Messukeskuksessa järjestetään parhaillaan 21.–24.9. ensimmäistä kertaa graafisen alan GrafTec-messutapahtuma. Messujen yhteydessä järjestettiin kirjapainoalalla jo perinteeksi muodostunut Kirjanpainajan päivä -seminaari, jonka yhteydessä tämän vuoden Innovaatio-palkinnot jaettiin.

Rohkea 100 konkaria -kampanja on saanut alan medioissa, järjestöissä ja ennen kaikkea graafisen alan väen keskuudessa paljon positiivista huomiota, ja vaikka kampanja on vasta startannut, on työhaastatteluissa ehtinyt pyörähtää jo kymmenkunta konkariehdokasta.

– Kampanjan herättämä huomio, kiinnostuneet konkariehdokkaat ja saamamme Innovaatio-palkinto osoittaa, että graafinen ala kaipaa paitsi tervehdyttämistä myös tällaisia rohkeita tekoja, joissa lupaukset myös lunastetaan. Ovet ja Art-Printin valtava palvelusortimentti viestinnän saralla ovat siis sadalle ammattitaitoiselle konkarille avoinna ja tarvikesalkut pakattu myyntiä varten, hehkuttaa Art-Print Oy:n myyntijohtaja Kimmo Peränen.

Art-Print haastaa myös muut Suomen yritykset kehittämään vastaavia mahdollisuuksia muiden alojen konkareille.

Kuvassa: Art-Print Oy:n toimitusjohtaja Hannu Salmi ja myyntijohtaja Kimmo Peränen (kuvassa etualalla) olivat palkinnosta paitsi yllättyneitä myös iloisia. Taustalla palkinnon jakanut Graafinen Teollisuus ry:n johtaja Lasse Krogell.

Share: