Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Konica Minolta toimittaa Kuntahankintojen tulostusratkaisut

26.8.2014 08:11Uutiset » Toimiala

Kuntahankintojen monitoimilaitteiden ja niihin liittyvien palveluiden kilpailutuksen on voittanut Konica Minolta Business Solutions Finland Oy. Nelivuotinen puitesopimus solmittiin 11.8.2014. Hankinta sisältää tulostavat monitoimijärjestelmät, niiden huolto- ja ylläpitopalvelut sekä turvatulostusratkaisut.

Sopimus kattaa lisäksi tulostusympäristön kartoitus- ja optimointipalvelut, joilla pyritään löytämään säästöjä asiakkaan tulostusympäristöstä laitekantaa optimoimalla. Sopimukseen sisältyy myös kokonaisuutta tukevia asiantuntijapalveluja.

– Sopimus on merkittävä meille ja myös kunta-asiakkaille. Voimme jatkaa ja edelleen kehittää yhteistyötä Kuntahankintojen ja sopimukseen liittyneiden kaupunkien, kuntien, terveydenhuollon ja koulutussektorin asiakkaiden kanssa tulostusympäristöjen yhdenmukaistamisessa ja optimoinnissa. Uusi sopimus mahdollistaa lisäksi myös yhteistyön viemisen uudelle tasolle dokumentinhallinnan prosessien kehittämiseen ja optimointiin, toteaa Konica Minoltan myyntijohtaja Petri Tarjamo.

Kuva: Konica Minolta.

Share: