Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kirjan vuosi 2015 -kampanja oli menestys

12.4.2016 09:00Uutiset » Toimiala

 

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimi Kirjan vuosi -teemavuoden suojelijana ja haastoi puolisonsa Jenni Haukion kanssa suomalaiset antamaan lapsille lukuaikaa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimi Kirjan vuosi -teemavuoden suojelijana ja haastoi puolisonsa Jenni Haukion kanssa suomalaiset antamaan lapsille lukuaikaa.

Kirjan vuosi 2015 -kampanja nosti kirjaa esiin monella eri tapaa ja auttoi kirjamyynnin laskun pysäyttämisessä. Ala jatkaa onnistuneen mallin mukaan yhteistyötä ja toteuttaa vuonna 2017 uuden kirjallisuuden edistämishankkeen, jonka nimi on Kirja-Suomi 2017.

Edellisen kampanjan aikana luodut toimintamallit saavat jatkoa ja uusia avauksia haetaan edelleen kirjallisuuden näkyvyyden lisäämiseksi, kertoo Kirjakauppiasliitto. Hanke kytkeytyy osaksi Valtioneuvoston kanslian koordinoimaa Suomi 100 -juhlavuotta, ja sen erityisteemana on tietokirjallisuus.

Kirjan vuosi ry tuottaa hankkeelle nettisivuston, yhteisen hankeilmeen ja kattomarkkinointia sekä läpi vuoden kulkevat teemaviikot. Lisäksi suunnitteilla on vuoden läpi kestävä tapahtumasarja. Hankkeen kohderyhmänä ovat aikuiset lukijat. Materiaalit ja nettisivut tuotetaan toimijoiden käyttöön elokuussa. Hankkeen työryhmät kutsutaan koolle huhtikuun aikana.

Kirjan vuosi 2015 -kampanjan aikana järjestettiin yli 1 000 tapahtumaa. Teemat olivat näkyvästi esillä medioissa ja sosiaalisessa mediassa. Viime vuonna kirjamyynnin lasku pysähtyi ja kirjastojen käyttö kasvoi.

Kuvat Kirjanvuosi.fi ja Messukeskus.

Share: