Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kirjakauppa-ala ei pelkää Amazonia

23.4.2019 08:39Uutiset » Toimiala
Kotimaisilla kirjakaupoilla on oma paikkansa suomalaisten sydämissä, uskoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Amazonin lähitulevaisuuteen ennustettu tiiviimpi rantautuminen Suomeen ei huolestuta kirjakauppa-alaa. Amazon on vahva toimija erityisesti ulkomaisen kirjallisuuden saralla ja aiheuttanee hintakilpailua jatkossakin, mutta kotimaisilla kirjakaupoilla on oma paikkansa, uskoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Hän korostaa elämysten merkitystä lukemisessa ja kirjaostoksissa.

– Hypistely, fiilistely ja inhimillinen kohtaaminen ovat asioita, joita on vaikea digitalisoida. Monet arvostavat yhä painettua kirjaa myös käyttöliittymänä. Puhumattakaan siitä, että kiinnostuksen herättäneen kirjan maailmaan saa sukeltaa heti. Nykyarjen luksusta ovat hetket, jolloin uuden kirjan kanssa saa istahtaa vaikka hyvään kahvilaan ottamaan kirjasta ensipuraisun, Karlsson havainnollistaa.

Suomessa lukemisen ystäviä palvelee yhä noin 160 kirjakauppaa, joilla on noin 250 myyntipistettä eri puolilla Suomea.

– Viimeiset 20 vuotta ovat olleet suuren muutoksen aikaa koko media-alalle, eivätkä kirjat ole tästä poikkeus. Perinteisistä kirjakaupoista yli puolet on sulkenut pysyvästi ovensa. Mutta nyt näyttää siltä, että murroskausi alkaa helpottaa. Kirjamyynnin aallonpohjasta on tapahtunut jopa nousua ja uusi normaali alkaa olla käsillä. Kirjojen kuolema ei tullutkaan, Karlsson arvioi.

Karlsson perustaa näkemyksensä kirjamyynnin nykytrendeihin ja tilastoihin. Myös Helsingin Kirjamessujen lyömät kävijäennätykset kertovat trendimuutoksesta. Kirjallisuus kiinnostaa, ja kirjat tekevät yhä kauppansa.

Tänäkin vuonna vietetään Kirjan ja ruusun päivää kansainvälisenä lukemisen juhlapäivänä. Lahjaperinteen hengessä kirjakaupat jakavat Mira Malliuksen kuvittamia kirjakasseja. Kasseja jaetaan Kirjan ja ruusun päivästä, tiistaista 23.4.2019 alkaen koko kansallisen lukuviikon ajan sunnuntaihin 28.4. asti.

Share: