Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Keskisuomalaisesta suurin maakuntamediatalo

8.4.2019 08:01Uutiset » Toimiala
Kuva: Keskisuomalainen.

Keskisuomalainen-konserni on noussut yrityskauppojen avulla maan suurimmaksi maakunta- ja paikallisuutismediataloksi. Konserni osti 5.4. Länsi-Savo-konserniin kuuluvien Kaakon Viestintä Oy:n ja ESV-Paikallismediat Oy:n.

Yrityskaupan ansiosta Keskisuomalainen-konsernin pro forma -liikevaihto nousee noin 247 miljoonaan euroon viime vuoden luvuilla. Konserni on jo viiden suurimman mediatalon joukossa tällä liikevaihdolla. Suurimman mediatalon Sanoma Media Finlandin liikevaihto oli 579 miljoonaa euroa vuonna 2018 ja Alma Median 355 miljoonaa.

Kaupassa Keskisuomalainen Oyj:lle siirtyy Kaakon Viestintä Oy:n kuusi 7 – 5-päiväistä lehteä.  Kaakon Viestintä Oy julkaisee Mikkelissä ilmestyvää Länsi-Savoa, Savonlinnassa ilmestyvää Itä-Savoa, Lappeenrannassa ilmestyvää Etelä-Saimaata, Kouvolassa ilmestyvää Kouvolan Sanomia, Kotkassa ilmestyvää Kymen Sanomia sekä Imatralla ilmestyvää Uutisvuoksea. Lisäksi yhtiöllä on digitaalista liiketoimintaa.

Keskisuomalaiselle siirtyy myös ESV-Paikallismediat Oy ja sen yhdeksän yksipäiväistä paikallislehteä. Lisäksi kauppaan sisältyy Kouvolassa sijaitseva sanomalehtipaino kiinteistöineen.

– Yritysosto vahvistaa asemaamme niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti. Kaakon Viestinnän tuotteet ja palvelut täydentävät erinomaisesti liiketoimintaamme. Kaakkois-Suomen alue yhtenäistää mediakarttaamme, joka yltää nyt pääkaupunkiseudulta keskiseen Suomeen ja Savoon saakka ja nyt myös itärajan tuntumaan, sanoo Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

Keskisuomalainen Oyj aloittaa välittömästi synergiatyön, jossa haetaan tehokkaimmat toimintatavat ja parhaat käytännöt.

Länsi-Savo-konserni keskittyy St Michel Printiin

Länsi-Savo-konsernin suurin omistaja on ollut mikkeliläinen Tikkojen suku. Länsi-Savo Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Tikka kertoi Länsi-Savo-lehdelle, että Länsi-Savo-konserni keskittyy jatkossa ohkopaperituotteisiin erikoistuneeseen vientikirjapainoon St Michel Printiin sekä kiinteistöliiketoimintaan.

Tikka perustelee kauppaa myyjän kannalta media-alan nopealla muutoksella. Pienten yhtiöiden selviytymismahdollisuudet näyttävät hänen mukaansa heikoilta, eikä yhtiöllä ollut enää luontevaa suuntaa kasvaa yritysostoin. Länsi-Savo-konserni kasvatti medialiiketoimintaansa 1990-luvulta asti usein yrityskaupoin, ja julkaistavien lehtien määrä nousi tänä aikana yhdestä viiteentoista.

REINO LANTTO

Share: