Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Keskisuomalainen ostaa Mediatalo ESAn

30.9.2016 11:38Uutiset » Toimiala
Vesa-Pekka Kangaskorpi on Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja.
Vesa-Pekka Kangaskorpi on Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja.

Keskisuomalainen Oyj on tänään 30.9. ostanut Mediatalo ESA Oy:n koko osakekannan. Aiemmin Keskisuomalainen omisti 25,1 prosenttia osakkeista. Tänään ostetuista osakkeista maksettu kokonaiskauppahinta on yhteensä noin 13,5 miljoonaa euroa. Myös Painotalo Plus Digital Oy:stä tulee Keskisuomalainen Oyj:n sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö.

Kauppahinta on rahoitettu vieraan pääoman ehtoisella lainalla ja maksettu kokonaisuudessaan käteisenä kaupantekohetkellä. Yrityskaupan taloudellisena neuvonantajana toimi Initia Corporate Finance ja oikeudellisena neuvonantajana asianajotoimisto Avance.

Mediatalo Keskisuomalainen on Keskisuomalainen-konsernin ja Mediatalo ESAn muodostama uusi kokonaisuus, jonka pro forma -liikevaihto vuodelta 2015 on noin 184 miljoonaa euroa ja pro forma -käyttökate noin 22 miljoonaa euroa. Yrityskauppa tuo kasvua Keskisuomalainen-konsernin liikevaihtoon 19 prosenttia ja käyttökatteeseen seitsemän prosenttia konsernin vastaaviin toteutuneisiin vuoden 2015 tunnuslukuihin verrattuna. Pro forma -taseen loppusumma on lähes 200 miljoonaa euroa. Uudessa konsernissa on lähes 2 000 työntekijää.

Kaupan jälkeen Keskisuomalainen-konsernin ja Mediatalo ESAn muodostama uusi kokonaisuus nousee liikevaihdoltaan Suomen suurimmaksi maakunta- ja paikallisuutismediaksi. Konserni on lehtimäärältään Suomen suurin uutismedia ja vahvistaa markkinaosuuttaan myös kaupunkilehtikentässä.

Kaupassa Keskisuomalainen Oyj:lle siirtyy kaksi tilattavaa lehteä ja viisi kaupunkilehteä. Etelä-Suomen Sanomat on Lahden markkina-alueen luetuin lehti 99 000 lukijallaan. Itä-Häme on Heinolan markkina-alueen luetuin lehti 22 000 lukijallaan. Uusi Lahti on nuorekas lahtelainen kaupunkilehti ja Seutuneloset-lehtiperheeseen kuuluvat Orimattilan aluelehti, Nastola-lehti, Hollolan Sanomat ja Päijät-Häme.

Yrityskaupan jälkeen Keskisuomalainen Oyj on mukana myös radioliiketoiminnassa, kun Radio Voima siirtyy kaupan mukana konsernille. Radio Voima tavoittaa 37 000 kuulijaa viikoittain.

”Laajennamme samalla uudelle liiketoiminta-alueelle digitaaliseen ulkomainosliiketoimintaan, kun myös enemmistö ESA Digital Oy:stä siirtyy osana järjestelyitä Keskisuomalainen Oyj:lle”, sanoo konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi.

Osana järjestelyä konsernille siirtyvät Lahdessa ja Heinolassa sijaitsevat Mediatalo ESAn omistamat kiinteistöt, kaksi vuotta sitten modernisoitu Lahdessa sijaitseva sanomalehtipaino ja Suomen neljänneksi suurin sanomalehtien varhaisjakeluorganisaatio ESA Jakelut. Lisäksi Painotalo Plus Digital Oy:stä tulee Keskisuomalainen Oyj:n sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö.

”Arvostetun ja perinteikkään Mediatalo ESAn tuotteet ja palvelut täydentävät erinomaisesti Keskisuomalainen Oyj:n liiketoimintaa. Päijät-Häme täydentää mediakarttaamme, joka yltää nyt pääkaupunkiseudulta keskiseen Suomeen ja Savoon saakka. Päijät-Häme Lahti keskipisteenään on väkevä ja kasvava talousalue, sijainniltaan vain tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta”, sanoo Kangaskorpi.

Share: