Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kehitys Oy:n liiketoiminta siirtyi Brand ID Oy:lle

8.4.2011 13:26Uutiset » Toimiala

Kättely

Porilainen Brand ID Oy on hankkinut liiketoimintakaupalla Kehitys Oy:n kirjapainoliiketoiminnan. Kaupassa siirtyy kirjapainon tuotantokalusto, liiketoiminta ja kirjapainon henkilökunta vanhoina työntekijöinä.

Vaikka kirjapainoala on ollut kovassa murroksessa, näkee Brand ID:n toimitusjohtaja Juha Heljakka siinä paljon mahdollisuuksia. Pelkkä paperin värjääminen ei nykyään riitä, vaan pitää olla muutakin. Hankittu liiketoiminta tulee osaksi kokonaisuutta, joka tarjoaa laajasti muutakin kuin perinteisiä painotuotteita. Toimintaa tullaan kehittämään merkittävästi nykyisestään.

Kaupassa siirtyy myös oikeus käyttää nimeä Kehityksen Kirjapaino ja nimellä on arvoa ostajalle, koska Kehitys on yksi Satakunnan merkittävimpiä painoja ja sen historia alkaa jo vuodesta 1906.

Brand ID Oy on pohjoismaiden suurimpia teollisuus- ja

mainosmerkintätuotteiden valmistajia. Se on pitkälle erikoistunut erikoispainamiseen ja liikepaikkamainontaan. Yhtiöllä on toimintaa Porissa,

Tampereella ja Kempeleessä työllistäen ennen tätä kauppaa 52 henkilöä. Liikevaihto vuonna 2010 oli 5,7 MEUR. Brand ID Oy on osa Nelostuote-konsernia. Porilainen Nelostuote Oy valmistaa ja markkinoi Tactic-ajanvietepelejä, joista tunnetuin on Kimble.

Share: