Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kaupunkilehtien tilanne parantunut

26.5.2015 07:32Uutiset » Toimiala

Printtimainonnan alamäki on jatkunut tänä vuonna, mutta kaupunkilehdet ovat poikkeus säännöstä. Kaupunki- ja noutolehtien mainonta lisääntyi tammi-huhtikuussa 4,9 prosenttia. Huhtikuussa kaupunkilehtien mainonta kasvoi peräti 17,4 prosenttia, mutta lähinnä vaalimainonnan ansiosta.

Vaalimainonta kasvatti huhtikuussa lähes kaikkien mediaryhmien mainosmääriä TNS Ad Intelligencen keräämien tietojen mukaan. Mediamainonnan määrä kasvoi huhtikuussa 3,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Kasvu johtui eduskuntavaaleista, sillä ilman vaaleja mainonta väheni 4,5 prosenttia.

Vaalimainonta kasvatti kaikkien mediaryhmien kasvua, pois lukien aikakauslehdet ja radio. Elokuvamainonta kasvoi eniten, hurjat 104,7 prosenttia. Ilman vaalimainontaa elokuvamainonta lisääntyi 91 prosenttia. Ulkomainonta kasvoi 42,8 prosenttia, mutta ilman vaalimainontaa kasvu jäi 6,5 prosenttiin.

Kaupunkilehtien tilanne näyttää parantuneen muutenkin. Esimerkiksi Keskisuomalainen-konserni kertoi ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsauksessaan, että konsernin vahvat kaupunkilehti-brändit ovat edelleen vahvistaneet asemaansa niin paperimuotoisina kuin digitaalisestikin.

Kuva: UPM.

Share: