Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kartonki ja sellu nostavat metsäteollisuuden kasvuun

11.5.2021 19:02Uutiset » Toimiala
Metsä Boardin arkituslinja Äänekosken kartonkitehtaalla. Kuva: Metsä Board.

Paperin vienti tulee lähivuosina vähenemään, mutta kartongin ja sellun kasvava vienti kääntävät Suomen metsäteollisuuden viennin kasvuun vuonna 2023. Näin ennustaa tutkimuslaitos Etla, joka on päivittänyt paperiteollisuuden toimialaennusteensa.

Metsäteollisuuden osuus koko Suomen tavaraviennin arvosta oli viime vuonna 18 prosenttia, josta paperiteollisuus (ml. kartonki ja paperimassa) muodosti vajaat 14 prosenttia. COVID-19-pandemian aiheuttaman entistä heikomman vientikysynnän seurauksena Suomen koko paperiteollisuuden vienti väheni viime vuonna 12 prosenttia. Myös lakot vuoden alussa vaikuttivat tuntuvasti toimitusten vähenemiseen. Ilman lakkoja paperiteollisuuden vienti olisi viime vuonna supistunut Etlan arvion mukaan noin 8 prosenttia.

Suomen paperiteollisuuden vienti vähenee tänä vuonna noin kolme prosenttia ja ensi vuonna vielä lisää, Etla arvioi. Lasku on seurausta paperin kysynnän kansainvälisestä heikentymisestä sekä tuotantokapasiteetin muutoksista Suomessa. Kartongin ja sellun vienti kuitenkin jatkaa kasvuaan, joten koko toimialan vientimäärän arvioidaan jälleen kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2023. Paperiteollisuuden työllisyys kuitenkin jatkaa supistumistaan lähivuosina.

– Vientiennusteemme perustuu kansainvälisen kysynnän kehitysnäkymiin ja tiedossa oleviin tuotantokapasiteetin muutoksiin Suomessa. Lisäksi Stora Enson huhtikuussa julkaisema tieto kysynnän oletettuakin heikommasta kehityksestä ja Veitsiluodon tehtaiden sulkemisesta synkensivät näkymiä entisestään, toteaa Etlan ennusteryhmän tutkija Birgitta Berg-Andersson.

Vielä maaliskuussa Etla arvioi suhdanne-ennusteessaan toimialan viennin määrän kääntyvän 3,9 prosentin kasvuun vuonna 2021 talouden elpyessä koronapandemiasta.

Koronapandemian vauhdittamana graafisten paperien toimitukset vähenivät Euroopassa viime vuonna 19 prosenttia vuodentakaisesta tonneissa laskettuna. Euro-Graphin julkaisemien tilastojen mukaan myös sanomalehtipaperin toimitukset vähenivät 19 prosenttia ja sellunkin kysyntä supistui paperin kysynnän heikkenemisen myötä. Paperimarkkinoiden supistuminen siis jatkuu edelleen Euroopassa.

Share: