Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Karhukopio ostaa Monikon

30.4.2008 11:47Uutiset » Toimiala

Espoolainen Monikko Oy ja ympäri Suomea toimiva Karhukopio Oy ovat allekirjoittaneet 22.4.2008 esisopimuksen, jolla Karhukopio ostaa koko Monikon osakekannan. Lopullinen kauppa pyritään saattamaan loppuun mahdollisimman nopealla aikataululla. Monikko tulee jatkamaan Karhukopion tytäryrityksenä.

Kaupan myötä Karhukopion nykyiset toiminnot pääkaupunkiseudulla tullaan liittämään osaksi Monikko Oy:tä. Monikon toimitusjohtajana tulee kaupan virallistuttua toimimaan Karhukopion Helsingin aluejohtaja Esa Vainikainen. Monikon nykyinen toimitusjohtaja ja pääosakas Antero Jukola jatkaa myös yhtiön palveluksessa 31.3.2010 asti, jolloin hän jää eläkkeelle.

Monikko Oy

Monikko sijaitsee Espoon Tapiolassa osoitteessa Tietäjäntie 4. Monikon palveluksessa on tällä hetkellä n. 40 henkilöä. Monikon tietoaineistojen käsittelyn palveluvalikoimaan kuuluvat mm. digipainaminen, suurkuvatuotanto, mikrokuvaus ja digitaalinen tallennus sekä piirustustulostus ja –kopiointi. Yhtiö hankki toissa vuonna ensimmäisenä Suomessa Kodak Nexpress 2500 -digitaalisen painokoneen.

Karhukopio Oy

Karhukopio on valtakunnallinen tulostus- ja digitaalipainokonserni, jonka palveluksessa on 110 henkilöä ilman osakkuusyhtiöitä. Karhukopiolla on toimipisteitä Helsingissä, Salossa, Turussa, Raumalla, Porissa, Vaasassa ja Seinäjoella. Lisäksi Karhukopiolla on osakkuusyhtiöt Tampereella, Hämeenlinnassa, Tallinnassa ja Pietarissa. Karhukopio on myös osakkaana käännöspalveluita tuottavassa Lingoneer Oy:ssä.

Share: