Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Kalevalle valtaosa Joutsen Median toiminnoista

21.6.2018 08:29Uutiset » Toimiala
Kolmiokirja julkaisee mm. käsityölehtiä.

Oululainen mediayhtiö Kaleva ostaa valtaosan Joutsen Median toiminnoista liiketoimintakaupalla. Siihen sisältyvät mm. Joutsen Median paikallislehdet sekä aikakauslehtiä kustantava Kolmiokirja.

Oululaiset mediayhtiöt ovat sopineet liiketoiminta- ja osakekauppoja sisältävästä järjestelystä, joka astuu voimaan viimeistään lokakuun alussa tänä vuonna. Yrityskaupan toteutuminen vaatii vielä Joutsen Median yhtiökokouksen hyväksynnän. Ylimääräinen yhtiökokous pidetään elokuun 1. päivä. Järjestelyllä on suurimpien osakkeenomistajien tuki.

Kalevan toimitusjohtaja Juha Laakkonen ja Joutsen Median toimitusjohtaja Sauli Huikuri toteavat Kaleva-lehdelle, että tavoitteena on ennen kaikkea varmistaa laadukkaiden paikallisten sisältöjen ja palvelujen tarjonta pohjoissuomalaisille.

Kalevan omistukseen siirtyvät Joutsen Median paikallislehdet Koillissanomat, Iijokiseutu, Pudasjärvi-lehti, Rantalakeus, Siikajokilaakso ja Oulu-lehti sekä Kolmiokirjan noin kuusikymmentä aikakauslehteä. Lisäksi järjestelyssä Kalevan omistukseen tulevat omistusosuudet Oulun Suorajakelu Oy:stä ja Koillis-Jakelu Oy:stä.

Juha Laakkonen korostaa, että digitalisaatio ja globaali kilpailu muokkaavat vahvasti media-alaa. Menestyminen vaatii alan yrityksiltä entistä leveämpiä hartioita.

Laakkonen muistuttaa, että Kalevan strategian mukaista on hakea kasvua niin hankkimalla omistukseensa medioita kuin luomalla uusia markkinointipalveluja ja -alustoja. Vastikään Kaleva on ostanut Alma Median Lapissa ilmestyvät lehdet ja sitä ennen Alma Median kustantamat paikallislehdet Pohjois-Pohjanmaalla.

Joutsen Media jatkaa Suomen Keskustan äänenkannattajan Suomenmaan julkaisemista. Lisäksi sen omistukseen jää eräitä toimitiloja. Joutsen Media myi vuonna 2016 painotalonsa liiketoiminnan Kaleva-konserniin kuuluvalle Erwekolle.

Share: