Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Jyrki Rehumäki Allerin toimitusjohtajaksi

5.12.2019 09:58Uutiset » Toimiala
Jyrki Rehumäki on aiemmin työskennellyt muun muassa A-lehdillä. Kuva: Aller.

Aller Media Oy:n toimitusjohtajaksi nimitetty Jyrki Rehumäki (56) aloittaa Suomen Allerin johtopaikalla maaliskuussa 2020.

Rehumäki on aiemmin työskennellyt muun muassa A-lehdillä Markkinointiviestintä Dialogin toimitusjohtajana sekä A-lehtien mediamyynnin johtajana. Lisäksi hän on toiminut A-lehtiin fuusioidun Image Kustannuksen toimitusjohtajana.

Rehumäki siirtyy Allerille ohjelmistoyhtiö Qentinel Finlandin toimitusjohtajan ja maajohtajan paikalta.

Allerilla Rehumäki saa johdettavakseen monialayhtiön, joka medialiiketoimintansa rinnalla tuottaa markkinointipalveluita sekä data- ja alustapalveluita.

– Olen innoissani paluusta medialiiketoimintaan ja uudesta pestistäni Suomen Allerin toimitusjohtajana. Aller-konserni on yksi pohjoismaiden johtavista mediataloista, jonka toiminnassa näkyy perheyhtiön pitkäjänteinen sitoutuminen asiakkaisiin, innovaatioihin ja arvoihin. Suomen Aller on onnistunut hyvin liiketoiminnan transformaatiossa digitaalisiin kanaviin, ja samalla pitänyt hyvää huolta perinteisistä aikakauslehdistään Seiskasta ja Katsosta, Rehumäki kommentoi.

Suomen Aller-konserniin kuuluvat aikakausmediat Seiska ja Katso, digialustat Suomi24 ja Treffit24, All Over Press -kuvapalvelu, sisältömarkkinointiyksikkö Aller Ideas ja tytäryhtiöt Data Refinery ja Dingle. Konserni työllistää noin 180 henkilöä Helsingin Sörnäisissä. Suomen Aller kuuluu tanskalaiseen Aller-konserniin.

Share: