Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Jenni Lindström Canonin markkinointijohtajaksi

6.3.2019 09:27Uutiset » Toimiala
Jenni Lindström. Kuva: Canon.

Jenni Lindström on nimitetty Canonin markkinointijohtajaksi Pohjoismaissa ja Baltiassa. Hän johtaa paikallista markkinointiyksikköä, joka keskittyy tuote-, asiakas- ja jälleenmyyjämarkkinoinnin kehittämiseen kuluttaja- ja ammattisegmenteissä ja kehittää Canonista entistä asiakaskeskeisempää brändiä.

Suomalaisella Jennillä on laaja kokemus markkinoinnista. Hän aloitti uransa Eden Springsissä keskittyen digitaaliseen markkinointiin kahvi- ja vesiratkaisujen markkinoilla. Vuonna 2015 hän aloitti Canonin pohjoismaisessa yksikössä kanavamarkkinointiryhmän vetäjänä. Vuonna 2017 hänen uransa lähti kiitoon. Ensin Jenni valittiin mukaan Canonin Eurooppalaiseen Talent -ohjelmaan 27 henkilön joukossa. Samana vuonna hänet ylennettiin Canonin Pohjoismaisen ja Baltian yksikön markkinointipäälliköksi.

– Minulla on halu löytää yhdessä tiimin kanssa uusia tapoja lähestyä asiakkaittamme ja kehittää liiketoimintaamme yhdessä jälleenmyyjien kanssa. Hyviä esimerkkejä onnistumista ovat kampanjoidemme saavuttamat palkinnot viime vuosina, kuten D&AD:n Wood pencil ja Cannesin Bronze-leijona, jonka voitto tuli pohjoismaiselle tiimille yhdessä tanskalaisen luovan toimiston Uncle Greyn kanssa, Lindström sanoo.

Uudessa tehtävässään Jenni vastaa Pohjoismaiden ja Baltian kuluttaja- ja ammattisegmenttien markkinoinnista ja niiden kehittämisestä Canon Imaging Technologies & Communications -yksikössä.

Share: