Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Jarkko Viheriävaara Imagonin toimitusjohtajaksi

22.10.2020 13:33Uutiset » Toimiala
Jarkko Viheriävaara (vas.) ja Mika Okkonen (oik.) Imagonin Kajaanin tehtaalla. Kuva: Imagon.

Jarkko Viheriävaara on 19.10.2020 alkaen nimitetty Imagon-konsernin toimitusjohtajaksi. Nimityksen myötä toimitusjohtaja Mika Okkonen siirtyy takaisin hallituksen puheenjohtajaksi.

Imagon on LED-valomainoksia, digitaalisia näyttöjä ja myymälämiljöitä valmistava sekä asentava perheyritys. Konserniin kuuluu nyt neljä yritystä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Imagon Oy:n liikevaihto oli 9,9 milj. euroa vuonna 2019 ja henkilökunnan määrä 68.

– Olen innoissani päästessäni viemään Imagonin kasvustrategiaa eteenpäin yhdessä yhtiön huippuammattilaisten ja hienojen asiakkaittemme kanssa. Imagon on innovatiivinen markkinajohtaja, jolla on huomattavasti kasvupotentiaalia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, Jarkko Viheriävaara sanoo.

Viheriävaara on tunnettu tekijä painoalalla. Hän oli Granoon vuonna 2017 liitetyn Lönnberg Painot Oy:n toimitusjohtaja.

Nimityksen myötä toimitusjohtaja Mika Okkonen siirtyy takaisin hallituksen puheenjohtajaksi.

Share: