Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

I-print sai Joutsenmerkin

22.10.2012 12:18Uutiset » Toimiala

i-print

Seinäjokelaisen I-print Oy:n toimitusjohtaja Seppo Lahti asettaa tavoitteeksi, että ensi vuoden aikana painotalosta tulee ulos mahdollisimman paljon Joutsenmerkittyjä tuotteita. Luonnollisesti yhtymän omat painotuotteet ottavat merkin käyttöönsä mahdollisimman pian.

– Käytännössä kaikki sanomalehtipaperimme on Joutsenmerkkihyväksyttyä ja tuotantoketjumme kattaa muutenkin vaadittavat kriteerit, hän toteaa.

Lahti lisää, että Joutsenmerkityssä painotuotteessa pitää olla kaikki ympäristön kannalta kunnossa. Siinä ei esimerkiksi saa olla elementtejä, jotka haittaavat paperin kierrätystä.

– Muun muassa PVC on täysin kielletty. Sitä ei saa olla edes painotuotteen muovituksessa, hän havainnollistaa.

Tunnettu ja toivottu

Joutsenmerkki tunnetaan hyvin ja sitä arvostetaan. Tuoreen tutkimuksen mukaan se kuuluu maailman kymmenen tunnetuimman ympäristömerkin ja -sertifikaatin joukkoon. I-printin markkinointipäällikkö Anna-Maija Uitto kertoo, että toiveita Joutsenmerkistä tuli asiakkaiden suunnalta.

– Erityisesti julkinen sektori haluaa Joutsenmerkkihyväksyttyjä painotuotteita, Uitto sanoo.

Joutsenmerkki huomioi eri ympäristövaikutukset tuotteen ja palvelun koko elinkaaren ajalta. Tällaisia vaikutuksia ovat muun muassa ilmaston lämpeneminen, vesistöjen rehevöityminen ja ympäristön kemikalisoituminen.

Määräaikaisuus lisää laatua

Toimitusjohtaja Lahti pitää tärkeänä, että I-print kehittää toimintaansa ympäristönäkökohdat huomioiden. Hänestä oli mieluisaa huomata, että painoyritys sai Joutsenmerkkihyväksynnän ilman suurempia muutostarpeita.

– Valmistusprosessi oli perusteiltaan kunnossa, tarvittiin vain pientä hienosäätöä raportoinnin ja muutamien yksityiskohtien osalta.

I-printille lupa on voimassa vuoden 2014 maaliskuun loppuun. Joutsenmerkin vaatimukset tarkistetaan 3-5 vuoden välein, jotta ne pysyvät ajan tasalla lainsäädännön kiristyessä ja teknologian kehittyessä. Tavoitteena on pitää kriteerit aina niin tiukkoina, että merkin saaneet tuotteet ovat jatkuvasti ympäristön kannalta parhaimpien joukossa.

– Joutsenmerkkiperheeseen kuuluminen edellyttää, että pystymme pitämään painotoimintamme huippukunnossa myös ympäristön kannalta. Tämä on hyvä tapa valvoa tuotannon laatua, Lahti pohtii.

Share: