Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Huhtamäellä hyvä alkuvuosi

29.4.2020 10:35Uutiset » Pakkaukset
Huhtamäki on kehittänyt kuitupohjaisen Fresh-valmisruokapakkauksen. Kuva: Huhtamäki.

Huhtamäki kasvoi vakaasti ja yhtiön kannattavuus parani alkuvuonna koronakriisistä huolimatta. Ruokapakkausten kysyntä pysyi hyvänä, ja laskua näkyi vain foodservice-sektorin myynnissä sekä kannattavuudessa. Huhtamäki uskoo selviytyvänsä kriisistä laajan tuotevalikoiman ja terveen taseen ansiosta.

– Vuoden 2020 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana liikevaihtomme kasvoi 5 % vertailukelpoisen kasvumme ollessa 3 % ja kannattavuutemme parantuessa. Suorituksemme oli vakaata vuosineljänneksellä, jota voi luonnehtia kaksijakoiseksi – ruokapakkausten kysyntä jatkui hyvänä, mutta koronaviruspandemian puhkeamisen myötä toimintaympäristö muuttui nopeasti. Kiinan karanteenitoimia ja niistä johtunutta pudotusta kysynnässä seurasivat maaliskuussa vaikutukset muualla maailmassa koronaviruskriisin levitessä, arvioi toimitusjohtaja Charles Héaulmé osavuosikatsauksessa.

Vaikka osa liiketoiminnasta on kohdannut merkittäviä häiriöitä, Héaulmé on vakuuttunut siitä, että yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa yhtiö selviää tästä kriisistä ja on entistä vahvempi sen seurauksena.

– Meillä on laaja tuotevalikoima, terve tase ja jatkamme suunniteltuja investointeja sekä toimia tehokkuuden parantamiseksi. Nämä ovat avainasemassa tulevaisuuden menestyksemme kannalta.

Yhtiön liikevaihto oli 844,6 miljoona euroa alkuvuonna ja oikaistu liikevoitto 74 miljoonaa euroa. Nopeimmin kasvaneet liiketoimintasegmentit olivat North America ja Fiber Packaging.

Share: