HP kartoittaa sopivaa kamerakumppania

31.12.2007 11:50Uutiset » Toimiala

HP on kertonut etsivänsä aktiivisesti OEM-kumppania yhtiön digitaalikameroille. HP:n tavoitteena on siirtää resursseja entistä enemmän tukemaan yhtiön Print 2.0 -strategian kasvua.

HP jatkaa toistaiseksi kameroiden myyntiä, mutta pyrkii löytämään OEM-kumppanin vuoden 2008 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. HP lisensioi jatkossa uudelle kumppanille HP-merkkisten kameroiden suunnittelun, valmistuksen ja jakelun. HP-brändi kuitenkin säilyy kameroissa.

Tämä strateginen siirto antaa HP:lle mahdollisuuden nopeuttaa investointeja Print 2.0 -strategiaan liittyviin hankkeisiin. HP keskittyy strategiansa mukaisesti kolmeen eri fokusalueeseen, joita ovat seuraavan sukupolven digitaaliset tulostusalustat, Internet-tulostuksen helpottaminen sekä digitaalisen sisällön luomiseen ja julkaisemiseen tarkoitettujen alustojen laajentaminen kaikkiin asiakassegmentteihin.

Lisätietoja www.hp.fi.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone