Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Helprintin tuotanto jatkuu johdon mukaan

4.6.2019 07:00Uutiset » Toimiala
Helprint painaa syväpainotekniikalla suuria painoksia. Kuva: Helprint.

Mikkeliläisen painotalo Helprintin toiminta on jatkunut vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta, kertoo Länsi-Savo-lehti. Helprint on jättänyt yrityssaneeraushakemuksen Pohjois-Savon käräjäoikeudelle.

Helprintin toimitusjohtaja Erki Katkosild sanoo lehdelle, että asiakassuhteet ovat säilyneet ennallaan ja tuotanto jatkuu ennallaan. Yrityksen johto on hakemuksessa arvioinut, että vaikka yhtiö on taloudellisissa vaikeuksissa, sen liiketoiminta voidaan saneerauksen avulla tervehdyttää ja saada kannattavaksi.

Paperia yhtiölle myyvä UPM Sales jätti viime viikon maanantaina Helprintiä koskevan konkurssihakemuksen käräjäoikeudelle. Sekä saneeraushakemus että konkurssihakemus käsitellään Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Ensisijaisesti ratkaistaan saneeraushakemus, ja konkurssihakemus jää odottamaan yrityssaneeraushakemuksen käsittelyä.

Konkurssiin yhtiötä hakeva UPM Sales on Helprintin suurin velkoja 3,8 miljoonalla eurolla. Velkoja on saneeraushakemuksen mukaan 8,7 miljoonaa.

Helprintin omistanut eurooppalainen painokonserni Circle Media Group myi Helprintin Printers Group -nimiselle yritykselle maaliskuussa. Circle Media kertoi toukokuussa myyneensä Printers Groupille myös saksalaiset Körner Druck ja J. Fink Druckerei -painotalonsa, jotka sijaitsevat Stuttgartin alueella. Printers Group kertoo liikevaihtonsa nousevan noin 110 miljoonaan euroon tänä vuonna.

Share: