Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Heidelbergin MBO-kauppa peruuntui

10.5.2019 09:30Uutiset » Toimiala
MBO:n pääkonttori Saksassa. Kuva: MBO.

Maailman suurin painokoneiden valmistaja Heidelberg on peruuttanut viimeistelylaitteita valmistavan MBO-yrityksen oston. Saksan kilpailuviranomainen ei hyväksynyt kauppaa, koska sen mielestä Heidelbergille olisi sen avulla syntynyt määräävä markkina-asema.

Kaupan piti toteutua viime vuoden loppuun mennessä. Nyt yritykset jatkavat toimintaansa erillään. MBO kertoo keskittyvänsä taittokoneisiin ja erityisesti lääkepakkausten sekä digipainotuotteiden viimeistelyyn. MBO omistaa myös Herzog + Heymann -yrityksen.

Heidelberg hakee kasvua mm. Kiinasta. Yritys esitteli PrintChina-messuillaa huhtikuussa uuden pakkausten verkkokauppa- ja tuotantoratkaisun Boxunin. Se on toteutettu yhteistyössä Heidelbergin Primefire 106-digipainokoneen hankkineen Xianjunlong-yrityksen kanssa.

Heidelberg on julkistanut maaliskuun lopussa päättyneen tilivuotensa tuloksen. Myynti kasvoi 3 % ja oli 2,49 miljardia euroa. EBITDA-voittoprosentti oli 7,2. Yritys varoitti julkistuksen yhteydessä kasvunäkymiensä heikentyneen mm. kansainvälisten talousnäkymien heikentymisen vuoksi ja MBO-kaupan peruuntumisen takia.

Suomessa MBO ja Herzog + Heymann taittokoneita edustaa ja huoltaa manroland Nordic Finland Oy. MBO-koneiden huoltoa tarjoaa myös MBO-huolto Oy.

Share: