Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Heidelberg investointi- ja yhteistyösopimukseen Erwekon kanssa

4.5.2012 10:54Uutiset » Toimiala

Erweko ja Heidelberg

Erweko Oy on solminut Heidelberg Finlandin kanssa sopimuksen, jonka puitteissa yhtiön tuotantokalustoa uusitaan, tehostetaan ja organisoidaan uuden toimintamallin vaatimusten mukaisesti. Myös tuotannon ohjelmistoja päivitetään entistä tuottavammiksi.

– Erweko Painotuotteella ja Kalevaprintillä oli molemmilla hyvä yhteistyösuhde Heidelbergin kanssa. Fuusion jälkeen on mielekästä jatkaa ja laajentaa yhteistyötä toimintamme tehostamiseksi entisestään, kertoo Erweko Oy:n toimitusjohtaja Mikko Ilomäki.

– Erwekolla on Helsingissä, Oulussa ja Rovaniemellä yhteensä yhdeksän arkkipainokonetta. Niistä kaksi myydään ja jäljelle jääviä tehostetaan ja yhtenäistetään. Tiedon liikkuminen tehdään entistä nopeammaksi ja käyttöön otetaan Prinect Pressroom Manager, jonka avulla kaikkien koneiden tuottavuutta voidaan seurata ja analysoida.

Oulun yksiköstä tehdään työhevonen

Erwekon Oulun tehdas muuttaa uusiin tiloihin, jonne siirretään Oulun nykyinen 4-värinen Speedmaster SM 102 -kääntölaitekone sekä Helsingissä toiminut 8-värinen Speedmaster SM 102. Jälkimmäinen kone varustetaan Heidelberg CutStar -rulla-alistuksella. Molemmat koneet varustetaan myös keskitetyllä Technotrans-värinsyötöllä. Oulun yksiköstä tulee Ilomäen mukaan todellinen yhtiön “working horse”, jolla tehdään erittäin kannattavaa painotuotantoa.

Helsingin tehdas keskittyy Ilomäen mukaan enemmän design-painamiseen ja koneet ovat sen mukaisia. Niissä on useita väriyksiköitä, lakkayksiköt ja kuntoonlaitto on nopea.

Ouluun ja Rovaniemelle tulee uudet Heidelberg Suprasetter -levytulostimet ja Ouluun lisäksi täydellinen Polar-leikkuujärjestelmä sekä Stahlfolder-tehotaittokone. Ohjelmistopäivitykset ja reprojen toiminnan yhtenäistäminen koskevat Erwekon kaikkia yksiköitä.

– Yhteistyösopimukseen kuuluu useiden painokoneiden muutot toimipaikasta toiseen, jatkaa Ilomäki.

– Koko operaation ainoa tarkoitus on parantaa toimintamme kannattavuutta. Haluamme kertoa markkinoille, että tarkoituksemme on olla mukana painobisneksessä jatkossakin. Ja olla voittaja.

Projekti käynnistyy kesäkuun puolivälissä ja toteutetaan kesän aikana.

– Tiiviit ja laajat kumppanuussuhteet, joissa toimitaan monella osa-alueella, ovat tärkeitä Heidelbergille ja Suomen koko painoteollisuuden menestykselle, sanoo Heidelberg Finlandin maajohtaja Jarkko Saastamoinen.

– Yhteistyösuhteemme Erwekon kanssa on ollut erittäin hyvä pitkän aikaa ja tämä edelleen korostaa sitä. Esitämme parhaimmat kiitoksemme Erwekolle pitkäaikaisen kumppanuutemme edelleen laajentamisesta ja syventämisestä.

Share: