Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Granon johtoon uusia henkilöitä

7.9.2020 13:04Uutiset » Toimiala

Grano-konsernin uutena digitalisaatio- ja kehitysjohtajana on aloittanut syyskuun alussa Antti Liukkonen. Granolle Liukkonen siirtyi Siili Solutions Oyj:n kehitysjohtajan tehtävästä.  Uutena konsernin myynti- ja markkinointijohtajana on maaliskuun alussa aloittanut Mikko Mäkynen.

Aiemmin Liukkonen on toiminut mm. Nokialla ja Telialla useissa laaja-alaisissa ja kansainvälisissä rooleissa esimerkiksi hankejohtajana ja kehitysjohtajana.

Digitalisaatio- ja kehitysjohtajan rooli on Granossa uusi. Kehitys- ja digitalisaatiojohtajan tehtävänä on tukea ja uudistaa nykyistä liiketoimintaa sekä rakentaa uutta kehitys- ja innovaatiotoiminnan avulla. Granossa Liukkonen vastaa myös sisäisestä projektitoimistosta, joka huolehtii strategisten projektien toteutumisesta, ja johtaa oman yksikkönsä kehityshankkeita.

Granon uutena konsernin myynti- ja markkinointijohtajana on maaliskuun alussa aloittanut Mikko Mäkynen. Granolle Mäkynen siirtyi Accountor HR4 -yhtiön myynti- ja markkinointijohtajan tehtävästä.

Hän on toiminut aiemmin mm. hyvinvointipalveluyrittäjänä, OP Vakuutuksessa asiantuntijamyynnin vetäjänä sekä kehitysjohtajana.

Granon toimitusjohtaja Pekka Mettälä on innoissaan molemmista nimityksistä.

– Sekä Liukkonen että Mäkynen tuovat konserniin vahvaa osaamista, mikä palvelee Granon uusiutumista ja ketteröittämistä, Mettälä sanoo.

Share: