Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Grano panostaa 3D-tuotantoon Maker3D:n kautta

8.8.2018 09:45Uutiset » Toimiala
Maker3D toteutti Vantaan Pumppupuiston työmaan pienoismallin rakennusyhtiö Lehdolle. Kuva: Maker3D.

Lahdessa sijaitsevan Grano-konserniin kuuluva Grano3D-yksikön henkilöstö ja 3D-tulostustuotanto siirtyvät Maker3D Oy:lle. Grano on osakkaana tässä yrityksessä, joka tavoittelee liikevaihdon ja markkinaosuuden kasvua kotimaassa, Baltiassa, Venäjällä sekä muissa Pohjoismaissa.

Grano 3D -yritys fuusioituu Maker3D:n kanssa. Fuusion myötä kasvavassa yrityksessä tulee olemaan entistä laajempi tarjoama erilaisia 3D-palveluita. Tuotannon lisäksi tarjotaan suunnittelupalveluja, alan tarvike- ja laitekauppaa sekä niihin liittyviä huolto- ja koulutuspalveluja. Yritys on myös mukana lukuisissa tuotekehitysprojekteissa, kuten esimerkiksi UPM:n uuden 3D-komposiittimateriaalin kehitystyössä.

– Vahvistamme kaupan myötä markkinajohtajan asemaamme Suomessa. Tavoitteenamme on olla alalla kansainvälisesti tunnustettu toimija Pohjolasta. Tulemme kasvamaan vuosittain vähintään globaalien markkinoiden mukaisesti. Vuonna 2017 ala kasvoi maltillisesti 20 prosenttia, sanoo Maker3D:n perustaja ja toimitusjohtaja Jarkko Lohilahti.

Lohilahden mukaan yritys saa fuusion kautta käyttöönsä maailmankin mittapuussa merkittävät tuotantomahdollisuudet, keihäänkärkenä 3DSystemsin ProX 500 SLS -järjestelmä. Uusilla laitteistoilla, menetelmillä ja kahden osaavan yrityksen henkilökunnan yhdistetyin voimin pystytään toteuttamaan ratkaisuja asiakkaille entistä nopeammin, monipuolisemmin ja luotettavammin.

Lahden yksikön tuotantoa on laajennettu kesän aikana vastaamaan luodun kasvustrategian tarpeita. Fuusioituvien yritysten pääkonttori pysyy Maker3D:n tiloissa Helsingin Hernesaaressa Telakan kupeessa. Telakkarannassa tehdään mm. tuotesuunnittelua ja tarjotaan erityisesti pääkaupunkiseudun suunnittelutoimistoille kehitettyä pikatulostuspalvelua. Tulosteet toimitetaan 1–3:ssa arkipäivässä Kehä 3:n sisäpuolelle.

Share: