Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Grano osti kuopiolaispainon

31.8.2018 11:32Uutiset » Toimiala
kauppa
Kirjapaino Arsmatin liiketoiminta siirtyy kaupan myötä Granon omistukseen.

Grano Oy on ostanut kuopiolaisen Kirjapaino Arsmat Oy:n liiketoiminnan. Näin Grano vahvistaa entisestään asemaansa graafisen alan markkinajohtajana myös Itä-Suomessa. Liiketoimintakaupan myötä Arsmatin henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä Granon palvelukseen. Samalla kaikki Arsmatin toiminnot siirtyvät Granon Kuopion toimipisteeseen. Kokonaisuudessaan siirto tapahtuu maanantaihin 10.9.2018 mennessä.

Granon varatoimitusjohtaja Mirka Airaksinen uskoo yrityskaupan hyödyntävän jokaista osapuolta.
– Meillä on jo valmiiksi pitkä historia Kuopion seudulla. Olemme erittäin innoissamme, että Grano kasvaa nyt Arsmatin henkilöstöllä ja osaamisella, Airaksinen iloitsee.

Arsmatin nykyisille asiakkaille yrityskauppa ei tuo hidasteita eikä esteitä – päinvastoin.
– Toimiala keskittyy entistä enemmän, minkä seurauksena asiakkaita on pystyttävä palvelemaan entistä laajemmalla skaalalla. Kaupan myötä saamme kaikki Granon palvelut ja resurssit käyttöömme. Tästä hyötyvät kaikki, Arsmatin omistaja ja toimitusjohtaja Tuomo Lappeteläinen kertoo tyytyväisenä.

Share: