Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Grano osti Finepressin ja Neon 2:n

1.6.2017 17:30Uutiset » Toimiala
Kuvassa Eero Kunnas (vas) sekä Jaakko Hirvonen. Kuva: Grano/Ari Mikkola.

Grano jatkaa yritysostojaan, jotka keskittävät painoalaa ja markkinoinnin palvelujen tuottamista. Nyt Grano on ostanut turkulaisen Finepress Oy:n ja Kuopion Neon 2 Oy:n.

Finepressin ostolla Grano jatkaa kasvustrategiaansa ja vahvistaa markkinaosuuttaan Länsi-Suomessa. Finepressin liikevaihto oli 2,5 miljoonaa euroa vuonna 2016. Yrityksen kaikki noin 20 työntekijää jatkavat Finepressin palveluksessa, ja yhtiö on tästä eteenpäin osa Grano-konsernia.

–  Yli 70-vuotias perheyritys Finepress on yksi maamme arvostetuimpia graafisen alan yrityksiä, ja olemme iloisia saadessamme alueellisesti vahvaa osaamista Granon perheeseen. Finepress tunnetaan korkeasta työn laadusta ja hyvästä asiakastyytyväisyydestä. Tämä on hieno pohja, kun asiakkaille haetaan kokonaisvaltaisia ratkaisuja, joissa printtiin yhdistetään Granon tarjoamat digitaaliset ratkaisut, iloitsee Granon toimitusjohtaja Jaakko Hirvonen.

– Päätös yrityskaupasta syntyi pitkällisen harkinnan tuloksena. Toimialamme elää vahvaa murrosta ja tähän vastaaminen vaatii investointeja ja rohkeaa satsaamista tulevaan. Yrityskaupan myötä asiakkaamme saavat Suomen kattavimmat kokonaisratkaisut sekä viimeisimmät palvelut oman liiketoiminnan kehittämiseen, sanoo Finepressin toimitusjohtaja Eero Kunnas.

Myymälämarkkinointiin lisää panoksia

Grano hakee tiedotteen mukaan markkinajohtajan paikkaa myös myymälän ja kaupan markkinointiratkaisuiden toteuttajana. Grano investoi näihin ostamalla valomainos- ja myymäläilmeitä toteuttavan Kuopion Neon 2 Oy:n.

Yrityksen liikevaihto oli 2,6 miljoonaa euroa vuonna 2016.  Kuopion Neon 2 Oy:n kaikki 25 työntekijää jatkavat yhtiön palveluksessa. Yhtiö on tästä eteenpäin osa Grano-konsernia.

– Olemme kasvaneet reilun kahdenkymmenen vuoden aikana valomainostoimittajasta projektitoimittajaksi myymälöiden sisä- ja ulkomiljööpalveluissa. Vahva osaamisemme myymälämiljöiden suunnittelusta ja toteutuksesta asennukseen asti täydentyy nyt Granon monipuolisella tuotannolla ja kapasiteetilla, joka tuo hartialeveyttä mittavimpiinkin projekteihin. Toista yhtä vahvaa toimijaa ei Suomen markkinoilta löydy, iloitsee Kuopion Neon 2 Oy:n toimitusjohtaja Jukka Väänänen.

Share: