Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Graafisilla suunnittelijoilla positiiviset näkymät

26.6.2017 08:35Uutiset » Toimiala
Yrittäjinä toimivien grafialaisten näkemys tulevaisuudesta. Tutkimukseen vastasi 215 Grafian jäsentä.

Grafian ry:n tekemän vuoden 2016 toimialatutkimuksen mukaan luovien alojen suunnittelijoiden työnäkymät näyttävät positiivisilta. Työtilanne kehittyy hyvään suuntaan, ja luovien suunnittelijoiden asiantuntijarooli korostuu tulevaisuudessa. Suunnittelijat ovat yhä vahvemmin moniosaajia, ja business-osaamisen merkitys kasvaa.

Tutkimuksessa kartoitettiin nykyisen työtilanteen lisäksi jäsenten näkemyksiä alan ja ammatin tulevaisuudesta. Kyselystä ilmeni, että tulevaisuudessa eri luovien alojen nähdään liikkuvan lähemmäksi toisiaan. Muotoilu ja visuaalisen viestinnän muotoilu ovat läsnä vahvemmin ja tiedostetummin kaikkialla ympärillämme. Työn tekemisen muodot muuttuvat edelleen, ja koulutuksen on vaikea pysyä työelämän perässä.

Automatisoituminen nähtiin esimerkiksi melko positiivisena kehityksenä, kun ns. rutiinityön tekemiseltä vapautuu aikaa strategisemmalle luovalle suunnittelulle. Tekninen kehitys ja digitalisaatio vaikuttavat visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden työhön voimakkaasti. Erilaisten käyttöliittymien ja sovellusten suunnittelu ja palvelujen muotoilu työllistävät suunnittelijoita yhä enemmän.

Järjestöön kuuluvien suunnittelijoiden tilanne työmarkkinoilla on suhteellisen hyvä – keskimääräisen työttömyysasteen ollessa vuodenvaihteessa 7,9 %, kyselyyn vastanneista työttömänä oli vain 3,7 %. Kyselyyn vastanneet työsuhteiset ovat keskimäärin myös tyytyväisiä ansiotasoonsa, ja tyytyväisyys on lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna. Työsuhteisten kuukausiansio oli keskimäärin 3 800 euroa. Yrittäjien keskiansio oli puolestaan vain 2 900 euroa, kun yksityisen sektorin keskiansio Suomessa on 3 574 euroa. Yrittäjien vastauksissa näkyikin tyytymättömyys nykyiseen ansiotasoon.

Share: