Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Forssa Printin medialiiketoiminta Hämeen Sanomille

13.11.2013 14:06Uutiset » Toimiala

Aina Groupiin kuuluva Hämeen Sanomat Oy ostaa Forssan Lehden ja Seutu Sanomien julkaisuoikeudet Forssan Kirjapainolta. Lisäksi kauppaan kuuluu 80 prosentin osuuden osto Jakelukulmasta. Jo aiemmin Hämeen Sanomat on omistanut Jakelukulmasta 20 prosenttia.

Forssan Lehti ilmestyy seitsemänä päivänä viikossa Forssassa ja naapurikunnissa. Lehti tavoittaa päivittäin 38 000 lukijaa. Seutu Sanomat on kerran viikossa jaettava mainosrahoitteinen kaupunkilehti. Viikoittainen jakelumäärä on 36450 kappaletta. Jakelukulman toimialaan kuuluvat osoitteellinen varhaisjakelu ja osoitteeton suorajakelu.

– Laajentuminen Forssaan on strateginen. Kykenemme ratkaisulla parantamaan lehtien kustannustehokkuutta, nostamaan sisällön laatua ja monipuolistamaan sitä toimitusten yhteistyöllä. Lehtikauppa avaa uusia mahdollisuuksia myös ilmoitusmyynnissä ja markkinoinnissa, kertoo Hämeen Sanomien toimitusjohtaja Pauli Uusi-Kilponen.

Forssan Kirjapainon toimitusjohtajan Matti Käen mukaan Hämeen Sanomat oli mieluisa ostaja, koska yhtiö haluaan kehittää lehtiä ja jakelutoimintaa pitkäjänteisesti.

– Forssan Lehti on yli 95-vuotisen historiansa seurannut aikaansa ja muuttunut sen mukana. Käynnissä oleva median käytön murros edellyttää kehitystoimenpiteitä, joita tällä järjestelyllä voidaan toteuttaa vahvemmin kuin yksin. Myös hyvät kokemukset aiemmasta yhteistyöstä Hämeen Sanomien kanssa edesauttoivat kaupan syntymistä.

Share: