Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Forssa Print käynnistää yhteistoimintaneuvottelut

25.9.2013 16:53Uutiset » Toimiala

Forssan Kirjapaino -konsernissa käynnistyvät yhteistoimintaneuvottelut työvoimakustannusten vähentämisestä ja toimintojen uudelleen organisoimisesta. Irtisanomiset koskevat yhteensä enintään 80 henkilöä yhtiön Tampereen ja Forssan painolaitoksilla.

Yt-neuvottelujen perusteella toteutettavat irtisanomiset ja lomautukset voivat koskea kaikkia Forssa Print Tampere Oy:n ja Forssan Kirjapaino Oy:n kirjatyöntekijöitä. Irtisanomiset koskevat enimmillään 60 henkilöä Forssa Print Tampere Oy:ssä ja 20 henkilöä Forssan Kirjapaino Oy:ssä.

Forssan Kirjapaino -konserni on erikoistunut aikakauslehtien painamiseen Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle. Konsernin liikevaihto oli 70,9 miljoonaa euroa vuonna 2012. Henkilöstön määrä oli noin 400.

– Painamisen kysyntä on laskenut median käytön muutosten ja mainonnan laskun vuoksi, toimitusjohtaja Matti Käki sanoo.

– Yhtiö sopeuttaa kapasiteettiaan vastaamaan paremmin vallitsevaa markkinatilannetta ja tulevaisuuden näkymää. Myös kulurakennetta korjataan liiketoiminnan näkökulmasta kestävälle tasolle, toimitusjohtaja Käki toteaa.

Share: