Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Flowman laajentaa Sanomilla

11.3.2008 14:28Uutiset » Toimiala

Sanoma-konsernin IT-palveluyhtiö Sanoma Data tilaa oululaiselta Flowmanilta laajennuksen sen yhtiölle aiemmin toimittamaan Virtual Prepress-järjestelmään.


– Flowmanin vuonna 2006 toimittama järjestelmä on osoittautunut tavoitteidemme mukaiseksi. Se on automatisoinut valmiin sivuaineiston kaikki ennen levynvalmistusta tapahtuvat työvaiheet keskitetysti yhdessä järjestelmässä – koko konsernin laajuudessa, projektipäällikkö Kimmo Lindström Sanoma Datasta kertoo.

– Keskittäminen on tärkeä osa IT-strategiaamme ja nyt tilatulla laajennuksella saamme myös levynvalmistuksen osaksi keskitettyä tuotannonhallintaa, hän jatkaa.

– Meillä on konsernissa kolmetoista painolevytulostinta ja kuusi erilaista sanomalehtipainokonetta. Pienet erot tekniikassa ovat vaatineet meidän hallitsemaan osaa sivunvalmistusprosessista käsityönä painoissa, kertoo kehityspäällikkö Matti Mikkola Sanomapainosta.

– Olemme nyt löytäneet Flowmanin kanssa ratkaisun, jolla koko prosessi saadaan hallittua keskitetysti kaikkiin painoihin. Henkilöstömme voi nyt keskittyä laadun ja prosessin kehittämiseen rutiinitehtävien sijasta, Mikkola jatkaa.

Flowmanin Sanomille toimittama ratkaisu liittää levynvalmistuslinjat (painolevytulostimet ja -taivuttimet) osaksi keskitettyä tuotannonhallintaa. Tämän jälkeen järjestelmällä on reaaliaikainen tieto kaikkien levynvalmistuslinjojen tilasta ja se osaa automaattisesti valita sopivan vapaan tulostimen aikataulun mukaiseen levyntulostamiseen. Se hyödyntää myös jo olemassa olevaa viestinvälitysrajapintaa lähettäen virheviestit ja huoltokutsut automaattisesti esimerkiksi tekstiviestinä ao. henkilöille.

Ratkaisu asennetaan osaksi Sanoma Datan ylläpitämää keskitettyä järjestelmää, jonka riittävä tuotantokapasiteetti ja vikasietoisuus on varmistettu usean palvelimen klusteroidulla ratkaisulla. Järjestelmällä Sanoma Data huolehtii kaikkien Sanoma-konsernin lehtien ja painojen tuotannonhallinnan lisäksi sekä yhteistyöpainoihin menevän että Sanomapainon tilauskirjapainotoiminnan trafiikin.

Lisätietoja www.flowman.fi.

Share: