Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Euroopan komissiolta kovat kierrätystavoitteet

10.12.2015 08:51Uutiset » Toimiala
Kuva Paperinkeräys Oy.
Kuva Paperinkeräys Oy.

Euroopan komissio ehdottaa uusia kierrätystavoitteita paperi- ja kartonkipakkauksille. Metsäteollisuuden mukaan komission kiertotaloustiedonanto ottaa jäsenmaiden erityispiirteet vain pinnallisesti huomioon. Kiertotaloustoimenpiteistä on tulossa teollisuudelle lisäkustannuksia.

Yhdyskuntajätteen ja pakkausten jäsenmaakohtaisten kierrätysasteiden laskentatapaa ja sisältöjä aiotaan muuttaa merkittävästi. Näin suuret muutokset aiheuttavat Metsäteollisuus ry:n mukaan teollisuudelle ylimääräisiä kustannuksia. Paperi- ja kartonkipakkauksille on asetettu kierrätystavoitteeksi 85 prosenttia vuoteen 2030 mennessä, mikä on hyvin hankala saavuttaa Suomessa. Jo nykyisin kaikki kustannustehokkaasti kerättävissä olevat pakkaukset hyödynnetään.

Komission kiertotalousaloitteissa on nostettu biotalous näkyvästi esille ensimmäistä kertaa. Kiertotalouden tulevissa päätöksissä on varmistettava, että kiertotalouden toimenpiteet edistävät myös biotaloutta. Kiertotaloustiedonanto liittyy komission kasvua ja työllisyyttä koskevaan strategiaan. Tiedonannon tavoitteena on pidentää raaka-aineiden ja materiaalien elinkaarta tuotesuunnittelulla, uudelleenkäytöllä ja kierrätyksellä.

Share: