Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Esa Print Oy myy Tampereen yksikkönsä

22.1.2010 01:00Uutiset » Toimiala

Lahtelaisen Mediatalo ESA:n omistama kirjapaino Esa Print Oy myy Tampereen yksikkönsä. Ostajana on Tampereen yksikön toimivan johdon perustama yritys Tammerprint Oy, jonka toimitusjohtajana aloittaa Reijo Vesaniemi. Muut osakkaat ovat Kari Mattila ja Jyrki Viita. Mediatalo ESA on merkinnyt uuden yhtiön osakekannasta neljän prosentin omistusosuuden.

Esa Printissä etsittiin viime syksynä keinoja toiminnan sopeuttamiseksi nykyiseen markkinatilanteeseen. Aloitetut yt-neuvottelut kuitenkin keskeytettiin lokakuussa Tampereen yksikön johdolta tulleen ostotarjouksen takia. Esa Printille ja Mediatalo ESAlle ratkaisu on mieluinen, ja uuden yhtiön perustamista on tuettu sopimalla muun muassa yhteistyöstä.

– Halusimme säilyttää työpaikat ja ammattitaidon Tampereella, mutta ilman emoyhtiön tukea emme olisi hanketta toteuttaneet, Reijo Vesaniemi sanoo.

– Verkostoituminen eri toimijoiden kanssa on tärkeää, ja tamperelaisten kanssa tehty kauppa tukee juuri tätä. Nyt osapuolet voivat keskittyä omiin vahvuuksiinsa ja saada lisähyötyä yhteistyöstä. Esa Printin palvelukokonaisuus ei muutu, vaan jatkamme palvelujen kehittämistä Aina vähän enemmän -strategiamme mukaisesti, sanoo toimitusjohtaja Tapio Leskelä Esa Printistä.

Lahdessa Esa Printillä on 35 työntekijää ja liikevaihtotavoite vuodelle 2010 on noin kuusi miljoonaa euroa. Tammerprint työllistää 33 henkeä, jotka siirtyivät yhtiöön vanhoina työntekijöinä.

Lisätietoja kaupasta antavat:
Tapio Leskelä, puh. 044 7360 740
Reijo Vesaniemi, puh. 050 5237253.

Share: