Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Erweko osti Joutsen Median Painotalon liiketoiminnan

6.4.2016 13:09Uutiset » Toimiala

Painoyhtiö Erweko Oy on ostanut oululaisen Joutsen Median Painotalo Oy:n liiketoiminnan. Kauppa vahvistaa Kaleva-konserniin kuuluvan Erwekon asemaa Pohjois-Suomen selvästi suurimpana ja valtakunnallisesti merkittävänä painoyhtiönä.

Nyt toteutettu kauppa sisältää Joutsen Median Painotalon liiketoiminnan lisäksi sen koneet, laitteet ja vaihto-omaisuuden. Yrityksen työntekijät siirtyvät Erwekon palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Joutsen Median Painotalon toiminta jatkuu toistaiseksi nykyisissä tiloissa.

Joutsen Median Painotalon liikevaihto oli 4,68 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja henkilökunnan määrä 37. Joutsen Median toimitusjohtaja Sauli Huikuri korostaa, että myytävä liiketoiminta on ollut viime vuodet kasvussa. Painotalon kapasiteetti on myös ollut täydessä käytössä. Joutsen Media -konserni aikoo kasvaa aikakauslehtien ja paikallislehtien kustantajana.

Kalevan toimitusjohtaja Jukka Haapalainen toteaa, että Erwekon tarkoituksena on – vaikka painoalan markkinatilanne onkin vaikea – edelleen hakea kasvua. Nyt tehty kauppa luo omalta osaltaan edellytyksiä tälle.

Kaupan myötä Joutsen Media -konsernin aikakauslehtien painaminen siirtyy myös Erwekolle. Ostettu liiketoiminta tuo Erwekolle noin neljänneksen lisäyksen liikevaihtoon eli nostaa sen 11–12 miljoonaan euroon vuodessa.

Share: