Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Edita Prima paransi energiatehokkuuttaan

17.4.2014 08:06Uutiset » Toimiala

Painotalo Edita Prima vähensi energian kulutustaan seitsemän prosenttia ja pienensi hiilijalanjälkeään 20 prosenttia vuonna 2013. Panostukset ympäristötyöhön tuottivat myös merkittävän kustannussäästön.

Edita Priman energiankulutuksen väheneminen on tulosta kiinteistötekniikkaan viime vuosina tehdyistä investoinneista. Vuonna 2013 uudistettiin painosalin valaistus toimimaan liiketunnistimilla. Panostusten ansiosta yhtiö säästi noin 100 000 euroa viime vuonna, kertoo Edita Priman ympäristöohjelmaa johtava Mika Ruuskanen.
Edita Priman hiilijalanjälki oli 20 prosenttia pienempi kuin edellisvuonna ja 70 prosenttia pienempi kuin vuonna 2008.

– Olemme tehneet monia asioita hiilijalanjäljen pienentämiseksi. Merkittävin niistä on ollut siirtyminen vihreään sähköön vuonna 2009. Suurin syy hiilijalanjäljen pienenemiseen viime vuonna oli kuljetusten keskittäminen ympäristöasiat hyvin huomioon ottaville toimijoille, Ruuskanen sanoo.

Edita Prima oli kolmas paino Suomessa jolle myönnettiin vastikään uusi, entistä vaativampiin kriteereihin perustuva Joutsenmerkin käyttölupa. Yhtiö kuuluu Nordic Morning –konserniin.

Share: