Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Digitilaajat yhä tärkeämpiä sanomalehdille

21.8.2017 08:32Uutiset » Toimiala
HS:n panostaa timanttijuttuihin digimediassa, kertoo päätoimittaja Kaius Niemi.

Sanomalehtien digitilaajien määrä on kasvanut Suomessa ja maailmalla viime vuodet lähes kolmanneksen vauhdilla. Digitilauksista on tullut entistä tärkeämpi tulonlähde lehdille. Helsingin Sanomien digitaalisista palveluista maksavien määrä on ylittänyt 200 000 tilaajan rajan, kertoo päätoimittaja Kaius Niemi.

Sanomalehtien vertailukelpoinen digilevikki jatkoi vuonna 2016 kasvuaan toista vuotta peräkkäin, kertovat vahvistetut vuoden 2016 LT-levikintarkastusluvut. Media Audit Finlandin keräämien tilastojen mukaan lehtien vertailukelpoisen printtilevikin muutos on laskevaa, mutta samaan aikaan vertailukelpoisen digitaalisen levikin kasvu on ollut huimaa. Viimeisen kahden vuoden aikana digitaalinen levikki on noussut vuosittain reilut 30 prosenttia.

Sanomalehtien sisällöstä ollaan siis halukkaita maksamaan edelleen painettuina tai digitaalisena. Erityisesti Suomessa on suosittua tilata sekä printtilehti että digilehti yhdessä. Maksetun kokonaislevikin jakaumassa digitaalisuuden kasvu näkyy voimakkaimmin yhdistelmäkappaleiden nousuna. Kokonaislevikkinsä tarkastaneiden sanomalehtien tilaajista yhä useampi saa lehtensä sekä painettuna että digitaalisena.

Digitilaajien määrän kasvu tukee sanomalehtien digimainonnan myyntiä, mikä on erittäin tärkeää printtimainonnan oltua laskusuunnassa usean vuoden ajan.

Helsingin Sanomilla jo 200 000 digitilaajaa

Suomen suurin sanomalehti Helsingin Sanomat näyttää suuntaa ja on saanut jo yli 200 000 digitilaajaa. Timanttijutut eli vain digitaalisesta sisällöstä maksaville asiakkaille tarjottavat pitkät laatuartikkelit ovat kiihdyttäneet Hesarin digitilausten kasvua.

– 200 000 digitaalisesta sisällöstä maksavaa tilaajaa on myös kansainvälisesti katsoen erittäin poikkeuksellinen luku. Tilaajistamme jo 58 prosenttia maksaa digitaalisesta sisällöstä. Meillä on erinomainen tulevaisuus siinäkin tapauksessa, että painetun lehden kysyntä vähenee tulevina vuosina, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo.

HS:n kehitys noudattaa kansainvälistä trendiä. Sanomalehtien maailmanjärjestön WAN-IFRA:n World Press Trends -vuosikatsauksen mukaan lukijatulot ohittivat mainostulot maailmanlaajuisesti kaksi vuotta sitten. Maksut digitaalisesta sisällöstä kasvoivat viime vuonna 28 prosenttia edellisvuodesta ja peräti 300 prosenttia neljässä vuodessa.

Sanomalehtien yhteenlaskettu liikevaihto kuitenkin pieneni 2,1 prosenttia vuonna 2016. Viidessä vuodessa laskua on kertynyt lähes kahdeksan prosenttia. Digitilausten ja digitaalisen mainonnan lisääntyminen korvaa yhä enemmän printtitilausten trendinomaista laskua, ja on mahdollista että liikevaihdon laskukehitys kääntyy lähivuosina.

Reino Lantto

Share: