Brand Factorylle toimitusjohtaja Kärkimediasta

18.3.2015 09:45Uutiset » Toimiala

Brand Factoryn Suomen yhtiön uusi toimitusjohtaja on Kärkimedian toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen. Hän ryhtyy johtamaan Pohjoismaisen yhtiön Suomen ja Viron toimintoja huhtikuun alusta.

Brand Factory on Pohjoismaiden suurimpia brändinrakennuksen ja visuaalisen viestinnän yrityksiä. Työntekijöitä on yli 480 Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on noin 80 miljoonaa euroa. Tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.

– On mukava päästä kokeilemaan koko prosessin johtamista. Kärkimediassa vastasin myynnin johtamisesta, mutta nyt mukaan tulee myös tuotannon johtaminen. Ammatillisesti tämä on mielenkiintoista, Laaksonen sanoi Markkinointi&Mainonta -lehdelle, joka kertoi ensimmäisenä nimityksestä.

Laaksosen mukaan uuden toimitusjohtajan valinta on jo loppusuoralla Kärkimediassa.

Kuva: Brand Factoryn toteuttama Finnairin bussin ulkoasu.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone