Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Bonnier Booksille myyntijohtaja Alma Talentista

20.4.2016 08:20Uutiset » Toimiala

Veli-Pekka Matilainen, 39, on nimitetty Bonnier Books Finland Oy:n myyntijohtajaksi. Matilainen vastaa tehtävässään konsernin kustantamoiden Tammen, WSOY:n ja Johnny Knigan myynnistä ja yhteistyön kehittämisestä eri jakelukanavien kanssa.

Matilaisesta tulee myös johtoryhmän jäsen. Hän aloittaa työnsä Bonnierilla heinäkuussa.

Matilainen siirtyy tehtävään Alma Talentiin kuuluvan Talentum Pron myynti- ja markkinointijohtajan tehtävästä.  Vuosina 2008–2010 Matilainen työskenteli myyntipäällikkönä Gummeruksella ja ennen sitä avainasiakasmyynnin tehtävissä Talentumin kirja- ja koulutusliiketoiminnassa.

– Uskon kirjan tulevaisuuteen ja sen mahdollisuuksiin tuottaa elämyksiä kuluttajille myös muuttuvassa maailmassa.  Suomessa jakelukanavien osalta on meneillään mielenkiintoinen vaihe, jossa kustantamoiden on oltava tiiviisti mukana.  Tehtävämme on tuoda kirjat kattavasti lukijoiden ulottuville ja kokeilla rohkeasti jälleenmyyjien kanssa uusia tapoja kirjojen saattamiseksi kuluttajien ostoskoreihin. Keinoja kuluttajan huomion herättämiseen ja tavoittamiseen on nyt enemmän kuin koskaan, Matilainen toteaa.

Share: