Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Atria uudistaa brändi-ilmeensä

2.6.2020 13:04Uutiset » Pakkaukset
Atrian uusi logo tulee pakkauksiin elokuusta 2020 lähtien.

Tänä vuonna 117 vuotta täyttävä Atria uudistaa brändilogonsa. Uudistus tulee pakkauksiin elokuusta 2020 lähtien. Samalla uudistetaan pakkausten brändi-ilmettä: tilajäljitettävyys, vastuullisuus ja suomalaisuus tuodaan selkeämmin esille pakkauksissa.

– Atrian perinteinen puna-vihreä brändilogo on tutkimusten mukaan yksi Suomen tunnetuimmista elintarvikealan logoista. Nykyisessä asussaan logo on palvellut meitä jo vuodesta 1991. Maailman ja brändien muuttuessa on syntynyt tarve modernisoida logoamme brändin arvojen mukaiseksi ja tähän päivään sopivaksi, kertoo Atria Suomen markkinointijohtaja Sanna Päällysaho.

Uusi logo viestii tiedotteen mukaan selkeämmin Atria-brändin arvoja: pitkät perinteet ja sen myötä vahva osaaminen, suomalaiset perhetilat brändin tuotteiden raaka-aineen takana sekä vastuullisuus. Logon ja pakkausvisuaalisuuden uudistaminen jatkavat Atria brändimielikuvan uudistamista, millä tavoitellaan helposti lähestyttävyyden, yhteisöllisyyden ja lämminhenkisyyden esille tuomista.

– Uudistustyö käynnistettiin jo viime vuoden puolella. Tämä on ollut iso ponnistus Atrian markkinointitiimille. Se on sisältänyt paljon suunnittelua ja usean eri vaiheen tutkimuksia. Oma ponnistuksensa on logon näkyväksi saaminen pakkauksiin ja lukuisiin muihin pintoihin. Logo toteutettiin yhteistyössä brittiläisen BrandMe-designtoimiston kanssa, kertoo Päällysaho.

Share: