Tapahtumakalenteri

  1. Düsseldorf

    Drupa 2024

Alman aluelehtiä saneerataan

22.9.2015 08:26Uutiset » Toimiala

Alma Media Oyj:n alue- ja paikallislehtiyksikkö Aluemedia aloittaa yhteistoimintaneuvottelut toimintansa uudelleenjärjestämiseksi. Neuvottelut koskevat kustannusliiketoiminnan koko henkilöstöä lukuun ottamatta Lapin lehtiä. Aluemediaan kuuluva paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy ei kuulu neuvottelujen piiriin.

Alma Aluemedian alustavan näkemyksen mukaan henkilökunnan määrä saattaa vähentyä suunniteltujen toimien johdosta enimmillään 85 henkilötyövuodella. Neuvottelujen piirissä on kaikkiaan noin 500 henkilöä. Aluemedia kustantaa Aamulehteä, Satakunnan Kansaa, Lapin Kansaa/Pohjolan Sanomia sekä paikallis- ja kaupunkilehtiä eri puolilla Suomea.

– Mainosmyynnin sekä sisältömyynnin tuotot ovat pienentyneet useamman vuoden ajan. Digitaalisten tuotteiden ja palvelujen myynti kasvaa, mutta niistä saatavat tulot eivät riitä kompensoimaan printtimediasta kertyvää tulomenetystä. Paine kohdistuu tulokseen, koska liikevaihto on laskenut selkeästi enemmän kuin kustannukset, kertoo Aluemedian johtaja Kari Juutilainen.

Share: